Ajankohtaista

Seminaari talouden tilasta 14.9. Vaasassa
Kauppakamari järjestää yhdessä Vaasan yliopiston kanssa seminaarin talouden tilasta Suomessa ja Euroopassa. Seminaari on osa yliopiston varainhankintakampanjaa.

Myönnetyt stipendit 2010
Kauppakamarin myönnetyt stipendit 2010

Chambergolf 23.6.2010
Tulokset

Business Panel osoittaa selvää paranemista
Pohjanmaan kauppakamarin huhtikuussa tekemän suhdanneselvityksen mukaan kasvava osa yrityksistä uskoo taloudellisen tilanteen parantuvan.

Future Workshop -imagoseminaari 17.5.2010
Future Workshop -seminaarin teemana oli tänä vuonna vihreä ja taloudellisesti hyvinvoiva seutu. Seminaarin esitykset löytyvät täältä.

Attitude 2010
Pohjanmaan kauppakamarin tekemän Attitude 2010 -nuorisotutkimuksen tulokset.

Pohjanmaan kauppakamarin vuosikertomus 2009
Kauppakamarivuosi 2009

Kauppakamarin Kevätforum 29.4.
Kauppakamarin kevätkokouksen jälkeen järjestetään kaikille avoin Kevätforum.

Energia- ja ympäristöseminaari Vaasassa 19.4.
Vuosittainen Energia- ja ympäristöseminaari järjesttiin Vaasassa 19.4. Seminaarin teemana oli tänä vuonna tuulivoima ja sähköntuotanto - Pohjanmaa edelläkävijänä. Seminaarin esitykset löytyvät täältä.

Oikealla osaamisella työelämään 29.3.
Osaamispäivä järjestettiin 29.3.2010 Pietarsaaressa. Seminaarin teemana oli osaamisen kehittäminen taantuman aikana.

Stipendit 2010
Täältä löydät hakuohjeet ja lomakkeet

Pörssi-ilta 25.3.
Vaasassa järjestetään Pörssi-ilta osakesijoittamisesta kiinnostuneille 25.3. klo 17 alkaen.

Talouskatsaus
Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan talouskatsaus

Aluetilasto 2010
Tuoreet toimialatilastot

HHJ-koulutus Vaasassa
Seuraava Hyväksytty Hallituksen Jäsen HHJ-koulutus pidetään Vaasassa 9.-26.3.2010.

Juha Kytölä kauppakamarin uusi puheenjohtaja
Kauppakamarin syyskokous on valinnut Juha Kytölän, Wärtsilä Finland oy, uudeksi puheenjohtajaksi. Varapuheenjohtajiksi valittiin Arttu Laine, Osuuskauppa KPO ja Tapani Salo, JBA-Salo Oy.

Business Panel 3/2009
Pohjanmaan kauppakamarin tekemän kyselyn tulokset.

Kauppakamarin syyskokous ja Syysforum
17.11.2009 pidetyn syyskokouksen ja -forumin lehdistötiedotteet ja puhujien materiaali.

Business Opportunities in Africa
15.1. klo 8.00 - 16.30 järjestetään Vaasan ammattikorkeakoululla seminaari ja verkostoitumistilaisuus bisnesmahdollisuuksista Afrikassa. Tilaisuus on englannin kielinen.

Liikennepäivä 2009
Pohjanmaan kauppakamarin 19.10. pidetyn Liikennepäivän alustukset.

Business Panel 2/2009
Pohjanmaan kauppakamarin tekemän kyselyn tulokset.

Business Panel 2/2009: Pohja on saavutettu
Lehdistötiedote 27.8.2009

Suomen talouden tila ja tulevaisuus
Vaasassa järjestetään 17.9. klo 13.00 - 16.30 seminaari Suomen talouden tila ja tulevaisuus.

Valtatien 8 ohituskaista Nousiaisiin syksyn lisäbudjettiin
Turun, Rauman, Satakunnan ja Pohjanmaan kauppakamareiden yhteinen lehdistötiedote 13.8.2009

Kauppakamarien ja Keskuskauppakamarin kannanotto liikennepoliittisista toimenpiteistä
Lehdistötiedote 17.6.2009

Pohjanmaan kauppakamari tehostaa vaikuttamistaan
Lehdistötiedote 16.6.2009

ICT-valiokunnan kannanotto
ICT-valiokunta julkaisi kannanoton otsikolla ICT-ala tarjoaa mahdollisuuksia ja tarvitsee osaajia.

Kauppakamari vaatii siltaratkaisua
Kauppakamari on 25.5.2009 jättänyt Ratahallintokeskukselle lausunnon Vaasan radan sähköistyksen vaikutuksista teollisuuden erikoiskuljetuksiin. Lausunnossaan kauppakamari vaatii ainakin yhden rautatien ylittävän sillan rakentamista.

Kesän aukioloajat
Pohjanmaan kauppakamari toivottaa jäsenilleen oikein viihtyisää kesää!

Stipendit 2009
Pohjanmaan kauppakamarissa jaetut stipendit 2009

Chambergolf
Pohjanmaan kauppakamari järjestää jo perinteeksi tulleen Chambergolf-kilpailun jäsenilleen keskiviikkona 17.6.2009.

Toimialakatsaus 2009
Tuoretta tilastotietoa on nyt julkistettu.

Kauppakamarivuosi 2008
Pohjanmaan kauppakamarin vuosikertomus on nyt julkistettu.

Valtion aluehallinnon uudistamishanke
Pohjanmaan kauppakamarin antama lausunto.

ISO 9001:2008 Tietoisku
Det Norske Veritas ja Pohjanmaan kauppakamari järjestävät yhteistyössä tietoiskutilaisuuden ISO 9001 -standardista tiistaina 2.6.2009.

Future Workshop
Seminaarin esitykset. Future Workshop -seminaari pidettiin Vaasassa 11.5. Seminaarin aiheena oli Vaasanseudun brändi.

Nousua saadaan odottaa - Business Panel 1/2009
Lehdistötiedote 18.2.2009

Energia- ja ympäristöseminaari 20.4. - esitykset
Vaasassa Åbo Akademilla järjestettiin vuosittainen Energia- ja ympäristöseminaari 20.4.

EnergyWorks
Vaasanseudun energiaklusteria esittelevä ja työvoiman rekrytointia helpottava EnergyWorks-lehti on julkaistu.

Pörssi-ilta
Pörssi-ilta järjestetään tiistaina 17.3.2009.

Uusia nimityksiä
Pohjanmaan kauppakamarissa tehdyt nimitykset

Pohjanmaan kauppakamarin Osaamispäivä
23.3. Pietarsaaressa pidettäväksi aiottu seminaari on peruttu.

Jäsenkyselyn tulokset
Jäsenkyselyn tulokset valtion aluehallintouudistuksesta.

Keski-Pohjanmaa, Pohjanmaa ja Etelä-Pohjanmaa kuuluvat yhteen valtion aluehallinnossa
Lehdistötiedote 12.11.2008

Kokkolanseudun yritykset katsovat etelään
Kesäkuussa tehdyn jäsenkyselyn tulokset.

Valtion aluehallintouudistus
Pohjanmaan kauppakamarin lausunto.

Joulukuun aukioloajat
Pohjanmaan kauppakamarin poikkeukselliset aukioloajat joulukuussa.

Taksilupien enimmäismäärä
Pohjanmaan kauppakamarin lausunto alueemme taksiluvista.

Yllättikö ilmoituslasku - tulinko harhaanjohdetuksi?
Helsinginseudun kauppakamarin johtavan lakimiehen Marko Silenin kirjoittama artikkeli aiheesta.

Business Panel 2/2008
Lehdistötiedote ja tulokset.