Päivä johtajana

Päivä johtajana on valtakunnallinen kampanja, joka tuo vuosittain nuoret ja yritysväen päiväksi yhteen. Vuoden 2020 kampanja toteutuu viikolla 44 eli 26.-30.10. Kukin johtaja-nuori -pari valitsee tuolta viikolta itselleen parhaiten sopivan päivän toteutuspäiväksi.

Päivä johtajana -kampanjan tarkoituksena on tarjota nuorille tilaisuus seurata johtajan, esimiehen tai asiantuntijan työtä päivän ajan. Nuoret oppivat, mitä ihmisten tai asioiden johtaminen on käytännössä. Lisäksi kampanja tarjoaa nuorille näkökulmia heidän omiin ura- ja koulutussuunnitelmiinsa sekä työelämään yleensä. Kampanjassa mukana olevilla yritysten edustajilla on erinomainen mahdollisuus tuoda omaa yritystään tai työyhteisöään esille positiivisesti ja samalla edistää nuorten työelämätaitoja.

Etsimme nyt kampanjaan yritysten ja organisaatioiden johto-, esimies- tai asiantuntijatehtävissä toimivia henkilöitä. Mukaan lähteviltä odotamme yhden tai useamman 17-24-vuotiaan nuoren ottamista mukaan yhdeksi työpäiväksi. Työpäivän voi myös jakaa organisaation sisällä niin, että nuori seuraa päivän aikana kahta eri tehtävissä toimivaa henkilöä. Jaettavan päivän on hyvä olla mahdollisimman tavallinen työpäivä erilaisine tehtävineen ja yhteiselle keskustelulle kannattaa varata aikaa.

Kampanja toteutetaan terveysturvallisuudesta huolehtien ja viranomaisten ohjeet ja suositukset huomioon ottaen.

Otathan haasteen vastaan!

Johtaja, esimies, asiantuntija – ilmoittaudu mukaan tästä linkistä viimeistään 2.10.

Nuori – ilmoittaudu mukaan tästä linkistä viimeistään 2.10.

Lue kamarin CB-lehdestä 4/2019 kuinka Päivä johtajana -kampanja poiki OSTP Finlandille kesätyöntekijän ja kiireapulaisen ja lukiolaiselle töitä

Lue kamarin CB-lehdestä vuoden 2018 Päivä johtajana -toteutuksesta

Kauppakamarialueella tapahtuman järjestämisestä vastaavat Pohjanmaan kauppakamari, Vaasan ja Kokkolan Nuorkauppakamarit sekä Nuori Yrittäjyys Pohjanmaa.

VAIKUTA JA VERKOSTOIDU – LIITY JÄSENEKSI KAUPPAKAMARIIN