Ekaluokkalaisen pojan äitinä minua lievästi ahdistaa. Ei ole lottovoitto syntyä pojaksi Suomeen. Miesten osuus alkoholin ja huumeiden ongelmakäyttäjistä, asunnottomista, väkivallantekijöistä ja rikollisista on naisia suurempi. Joka viides suomalainen mies on vielä 30-vuotiaana vailla peruskoulun jälkeistä tutkintoa. Miesten työttömyysaste on naisia korkeampi ja myös pitkäaikaistyöttömät ovat useammin miehiä.
Valtiovarainministeri sanoi taannoin, että yksinäisestä, vailla tekemistä ja tulevaisuudenuskoa olevasta nuoresta miehestä ei koskaan ole seurannut mitään hyvää. Eikä ihme, että Suomen Pankin pääjohtajakin on nostanut asian julkiseen keskusteluun. Syrjäytymisen on laskettu maksavan Suomelle vuodessa karkeasti arvioiden 1,4 miljardia euroa. Se on meille niin taloudellisesti kuin inhimillisesti valtavan kallista. Poikien syrjäytyminen työmarkkinoilla on ongelma, josta uhkaa tulla vuosikymmenten vahinko.
Suomessa lähes 79 000 työikäistä miestä – siis Kokkolan, Kruunupyyn, Luodon ja Pietarsaaren väkiluvun verran – on pudonnut pysyvästi työelämän ulkopuolelle. Samaan aikaan yritykset huutavat työvoiman perään. Pohjanmaan kauppakamarin uusimman talousbarometrin mukaan alueemme yritysten suurin pullonkaula on työvoimapula. Lähes puolet yrityksistä kipuilee asian kanssa ja sama määrä on palkkaamassa seuraavan puolen vuoden aikana lisää työntekijöitä – jos heitä siis olisi tarjolla.
Näitä kadonneita työmiehiä yhdistää alhainen koulutustaso, pitkittynyt työttömyys, vähäinen työhistoria – tai ne kaikki. Nuorten miesten työttömyys on noussut viime vuosina ja se on korkeampaa kuin muissa Pohjoismaissa. 1980-luvun alun jälkeen syntyneiden miesten työllisyysaste on noin 10 prosenttiyksikköä alhaisempi kuin hippivuosina syntyneiden.
Talouden rakennemuutoksen myötä uudet työpaikat edellyttävät entistä enemmän koulutusta. Matalan koulutuksen töitä ei jatkossa ole olemassa. Mitä parempi koulutus, sitä helpompi on sijoittua työmarkkinoille. Siksi onkin äärimmäisen huolestuttavaa, että poikien ja tyttöjen koulutuspolut eriytyvät jo varhaiskasvatuksessa.
Sivistysvaliokunnan puheenjohtaja Tuomo Puumala väläytteli pari viikkoa sitten, että suunnitelmissa on laittaa peruskouluun tsekkauspiste toisen luokan jälkeen. Minusta tämä on hyvä ajatus. Näin pidetään hyvissä ajoin mukana ne, joilla on oppimisvaikeuksia ja saadaan juurisyyt hoidettua ennen kun on liian myöhäistä. Oppimisvaikeuksien vuoksi moni poika jää ilman peruskoulun jälkeistä tutkintoa. En voisi olla onnellisempi, kun katson oman pellavapääni tekevän iloisena matematiikan läksyjänsä ja menevän aikaisin sänkyyn vain siksi, että jäisi enemmän aikaa lukea ennen nukkumaanmenoa.
Minä, sinä, jokainen meistä vanhemmista, isovanhemmista ja läheisistä voi tehdä tälle asialle jotakin. Kannustetaan ja tuetaan poikia koulunkäynnissä, rohkaistaan oppimaan uutta ja olemaan kiinnostunut asioista. Tehdään uusi normaali siitä, että peruskoulun jälkeen jatketaan lukioon tai ammattikouluun ja edelleen ammattikorkeakouluun tai yliopistoon. Kouluja ei jätetä kesken. Haetaan töitä, totutaan myös pettymykseen, kun niitä ei heti ehkä saada. Haetaan uudestaan ja uudestaan, ja saadaan töitä. Mennään töihin ja jaksetaan herätä sinne joka päivä. Ei se oikeasti niin vaikeaa ole. Pojat, me tarvitaan teitä!
