Paula Erkkilän kolumni Vaasa Insiderissa: Työnantaja, sukupolvi Z kolkuttaa ovellesi

Paula Erkkilä

Julkaistu Vaasa Insiderissa tiistaina 15.2.2022.

Työelämästä eläköityy kiihtyvällä vauhdilla väkeä ja uudet sukupolvet valtaavat työmarkkinoita. Tai no, ehkei ihan valtaamisesta ole kyse, sillä Suomen työelämästä poistuu joka vuosi 10000 ihmistä enemmän kuin uusia tulee. Seudullamme on siten yli 500 nuoren vaje joka vuosi. Lisäksi noin joka kolmas muuttaa muualle opiskelemaan tai töihin palaamatta koskaan takaisin kotiseudulle.

Tulevat osaajat pitää saada paremmin kiinnostumaan ja innostumaan alueen yrityksistä koululaisina, viimeistään opiskelijoina. Pohjanmaan Yrityskylä on tässä tärkeällä asialla. Parhaat avaimet ovat silti työpaikoilla itsellään: nuorten kesätyöllistäminen. Tänäkin vuonna kesätöitä näyttää olevan kiitettävästi saatavilla. Pohjanmaan kauppakamarin #palkkaanuori-kampanjassa on mukana jo pitkälti yli sata työnantajaa ja lähes 6000 pestiä etsii tekijäänsä.

Monelle työnantajalle voi kuitenkin tulla yllätyksenä se, että kesätyöpaikaksi ei kelpuuteta ihan mitä vain. Nuorten odotukset ovat korkealla ja mielessä voi pyöriä isoja kysymyksiä, kuten millainen maine työnantajalla on, mitä oppimismahdollisuuksia työ tarjoaa tai mitä hyötyä siitä on omalle uralle.

Tulevana kesänä ensiaskeliaan työelämässä ottaa Z-sukupolvi. Näiden nuorten maailmankuva, mielenmaisema ja arvomaailma voivat olla hyvin erilaisia kuin heitä palkkaavilla X- ja Y-sukupolvilla. Z-sukupolvi kantaa huolta ympäristöstä, epäoikeudenmukaisuudesta ja rasismista ja haluaa työssään ratkoa todellisen maailman ongelmia sekä saada valmiuksia ja taitoja ongelmien selättämiseen. Merkityksellisten ja mielekkäiden tehtävien lisäksi Z-sukupolvi vaatii työnantajiltaan vastuullisuutta.

Z-sukupolvelle myös työyhteisön monimuotoisuudella on merkitystä. Työnantajan olisi hyvä hoksata, että tulevaisuuden toivomme haluavat olla osana työyhteisöjä, joissa erilaiset kulttuurit kohtaavat, joissa puhutaan monia kieliä ja joissa sukupuolella tai ihon värillä ei ole minkäänlaista itseisarvoa.

Kesätyöllistäminen on mitä mainioin työkalu työyhteisön monimuotoistamiseen.

Jos työpaikalla ei ole vielä ylitetty kynnystä ottaa ensimmäistä ulkomaalaista työntekijää, niin nyt siihen on oiva tilaisuus! Alueemme korkeakouluissa ja ammatillisissa oppilaitoksissa opiskelevat 1500 kansainvälistä nuorta ovat enemmän kuin halukkaita tekemään täällä töitä. Antakaa heille mahdollisuus näyttää kyntensä.

Ei tarvitse olla kummoinen ennustaja sanoakseen, että Z-sukupolvi on kohta asemassa, jossa se voi yhä kovemmalla äänellä sanella odotuksensa työnantajalle. Taatakseen kilpailukykynsä on työnantajan vastattava näihin odotuksiin ja alettava entistä avoimemmin ja enemmän kertomaan itsestään ja arvoistaan. Alati pienenevien ikäluokkien lahjakkuuksille on tehtävä selväksi, miksi heidän pitäisi valita juuri tämä työpaikka – ei toisinpäin.

Pelkkä viestiminen ei kuitenkaan riitä, kerrotun tarinan pitää vastata todellisuutta. Työpaikan seinien sisällä on elettävä niin kuin ulkopuolelle kerrotaan. Ihan jokainen päivä.