Nora Möttönen iloitsee vihreistä innovaatioista Suomen sähköverkon ja tulevien sukupolvien hyväksi

Nora Möttönen, Alfen Elkamo

Nora Möttönen aloitti heinäkuussa 2022 pietarsaarelaisen Alfen Elkamon toimitusjohtajana työskenneltyään sitä ennen yhtiön operatiivisena johtajana lokakuusta 2020 ja virkaa tekevänä toimitusjohtajana maaliskuusta 2022 alkaen.

Hollantilaiseen Alfen-konserniin kuuluva Alfen Elkamo on toiminut yli 40 vuotta Pietarsaaressa. Noin 90 henkeä työllistävällä yhtiöllä on kaupungissa kaksi yksikköä: ohutlevytuotanto ja kokoonpanotehdas. Sivukonttori sijaitsee Vaasassa. Päätuotteita ovat vaativissa jakeluverkoissa sekä teollisuus-, kiinteistö- ja energiayhtiöiden hankkeissa käytettävät moduulimuuntamot ja pienjännitekeskukset.

Möttösen näkemyksen mukaan tulevaisuuden Suomessa investoinnit säävarmaan verkkoon jatkuvat, mutta suurin kasvu syntyy uusituvan energian aloille. – Olemme olleet alusta asti luomassa uusiutuvan energian ratkaisuja Suomen sähköverkon kehitykseen ja niihin pohjautuu myös tuore strategiamme. Uudet tuotteemme, kuten energiavarastointiratkaisut aurinko- ja tuulivoimaloihin sekä sähköautojen pikalatausasemat edustavat jo uusia kasvualoja.

Möttöstä tukevat työssä tekninen ja kaupallinen koulutus sekä monipuolinen työkokemus energiaklusterista Vaasasta. Hän on työskennellyt aiemmin muun muassa tuotantojohtajana alihankintayritys Escarmatissa sekä myynnin ja myynnin tuen tehtävissä ABB:llä.

Dynaaminen ja aikaansaava tuore toimitusjohtaja on innossaan työstä kehittyvässä ja ketterässä yrityksessä, jossa henkilökunta on keskiössä. Hänelle johtamisen perusta ovat ihmiset, avoin kommunikointi ja jatkuva oppiminen. – Johtaja ei ole koskaan valmis. Haluan oppia joka päivä uutta ja kannustan myös muita samaan. Menestys syntyy yhdessä tekemällä. Sitä varten työpaikalla on oltava hyvä henki ja pilke silmäkulmassa.

NORA MÖTTÖNEN
  • Alfen Elkamo Oy Ab:n toimitusjohtaja 1.7.2022 alkaen
  • Tutkinnot: sähkötekniikan diplomi-insinööri (2013) ja kauppatieteiden maisteri (2015), molemmat Vaasan yliopistosta
  • Asuu Vaasassa, ja perheeseen kuuluvat mies sekä koira.
  • Vapaa-ajanviettoon kuuluvat matkustaminen, liikunta eri muodoissa, kulttuuri ja talvella avantouinti.

TEKSTI: RIIKKA AUTIO
KUVA: ALFEN ELKAMO