Paula Erkkilä on Pohjanmaan kauppakamarin uusi toimitusjohtaja

Pohjanmaan kauppakamarin hallitus on valinnut FT Paula Erkkilän kauppakamarin uudeksi toimitusjohtajaksi. Erkkilä on työskennellyt kauppakamarissa Kokkolan ja Pietarsaaren seutujen edunvalvonnasta vastaavana johtajana vuodesta 2016 alkaen. Toimitusjohtajana hän aloittaa 1.10.2021.

– Hakiessamme kauppakamarille toimitusjohtajaa asetimme hallituksessa kriteereiksi monipuolisen elinkeinoelämän sekä Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan alueiden tuntemuksen, vahvan ja tuloksekkaan johtamiskokemuksen sekä vaikuttamisen ja verkottumisen taidot, kertaa Pohjanmaan kauppakamarin puheenjohtaja Ulf Nylund. – Paula täyttää kaikki asettamamme kriteerit ja kun hän vielä seuloutui pitkässä ja monipolvisessa rekrytointiprosessissa parhaaksi ehdokkaaksi, oli valinta selvä, kertoo Nylund. – Erityisesti meitä hallituksessa ilahduttaa, että Paulan myötä kauppakamari saa ensimmäisen naistoimitusjohtajan.

– Halusimme löytää kauppakamarille parhaan mahdollisen vetäjän ja siksi kävimme läpi avoimen rekrytointiprosessin, kertoo kauppakamarin varapuheenjohtaja Janne Ylinen. – Halusimme lähteä liikkeelle puhtaalta pöydältä ja valitsimmekin rekrytointikumppaniksi johdon ja hallitusjäsenten rekrytointiin erikoistuneen helsinkiläisen Momentous-Crescon, jatkaa Ylinen. – Momentouksen kanssa seuloimme ja haastattelimme 26 hakijasta kaksi parasta, jotka kävivät läpi Momentouksen kattavat testit.

– Lopullisen valinnan teki kauppakamarin hallitus, täydentää toinen varapuheenjohtaja Stefan Sjöberg. – Perusteellisen rekrytointiprosessin jälkeen saimme todeta, että toimitusjohtaja löytyikin läheltä. Paula on tehnyt hyvää työtä kauppakamarin ja alueen yritysten eteen jo useamman vuoden ja pääsee nyt jatkamaan työtään entistä laajemmassa roolissa, jatkaa Sjöberg.

– Olen suunnattoman iloinen valinnasta. Pohjanmaan kauppakamarilla on tärkeä rooli koko alueella ja vahva brändi. Näitä haluan edelleen vahvistaa yhdessä osaavan henkilöstömme ja upean jäsenistömme kanssa, Paula Erkkilä sanoo. – Kauppakamari on olemassa jäseniään varten ja tehtävänämme on alueen elinvoiman ja kilpailukyvyn vauhdittaminen edistämällä investointeja, parantamalla saavutettavuutta ja turvaamalla osaavan työvoiman saatavuus. Pidän tärkeänä yhteistyötä ja yhteen hiileen puhaltamista seutujen erityispiirteet huomioiden ja hyväksyen.

– Kuluneiden viiden kauppakamarivuoteni aikana olen oppinut tuntemaan Keski-Pohjanmaan ja Pietarsaaren seutujen elinkeinoelämän todella hyvin, kommentoi Erkkilä. – Ennen siirtymistäni toimitusjohtajaksi ja alkuajat toimitusjohtajana annan aikaani erityisesti kauppakamarialueen eteläisempiin osiin ja olen paljon läsnä Vaasassa. Haluan rakentaa luottamuksellisen ja hyvän yhteistyön niin jäsenistömme kuin laajan sidosryhmäverkostomme kanssa koko alueella ja otan tässä itse aktiivisen ja helposti lähestyttävän roolin.

– Lähitulevaisuudessa rekrytoimme myös johtajan, jonka työpiste sijaitsee kauppakamarin Vaasan toimistossa. Tällä haluamme panostaa vahvaan edunvalvontatyöhön koko kauppakamarialueella, summaa Nylund.