Pohjanmaan kauppakamarin luottamushenkilöt valittu ensi vuodelle

Pohjanmaan kauppakamarin syyskokouksessa Vaasassa valittiin luottamushenkilöt kauppakamarin hallituksiin ja valiokuntiin. Kauppakamarin hallituksen puheenjohtajana jatkaa toimitusjohtaja Janne Ylinen Kokkolan HalpaHallista. Hänen lisäkseen puheenjohtajistossa jatkavat toimitusjohtaja Stefan Sjöberg Mirkalta ja toimitusjohtaja Hannu Mäntymaa Wärtsilä Finlandilta. Syyskokous valitsi hallituksiin ja eri valiokuntiin yhteensä reilut 200 henkilöä.

Vuodelle 2024 valitut luottamushenkilöt

Kauppakamarin syyskokous vahvisti toimintasuunnitelman vuodelle 2024. Kauppakamarin toiminnassa painottuvat ensi vuonna toimenpiteet osaavan työvoiman turvaamiseksi sekä erilaiset saavutettavuuteen liittyvät hankkeet. Kamarin johdolla muun muassa toteutetaan vlogisarja, joka nostaa lyhyin videotarinoin esiin alueen yritysten kansainvälisten osaajien ja asiantuntijoiden uratarinoita, hälventää samalla ennakkoluuloja ja pyrkii näin vauhdittamaan työvoimapulan selättämistä alueella. Kamari osallistuu myös aktiivisesti nyt syksyllä käynnistyneeseen 12-vuotisen liikennejärjestelmäsuunnitelman päivitykseen ja pyrkii huolehtimaan siitä, että hallitusohjelmaan kirjattu länsirannikon kilpailukykyä ja kasvua tukeva 130 miljoonan euron liikenneinvestointipaketti toteutuu Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan alueiden elinkeinoelämää parhaiten palvelevalla tavalla.

– Tulevat massiiviset investoinnit läpi koko laajan kauppakamarialueen edellyttävät kauppakamarin vaikuttamistyöltä entistä vahvempaa otetta. Teemme työtä yhdessä yritysten puolesta ja tiivis jäsenpeitto antaa vaikuttamistyöllemme vahvan mandaatin tehdä tätä työtä. Meillä on upea elinkeinoelämän verkosto, joka antaa työtä 70 prosentille koko alueen työvoimasta, sanoo puheenjohtaja, Kokkolan HalpaHallin toimitusjohtaja Janne Ylinen. – Kun suunnitteilla olevat investoinnit alkavat toteutua, olemme me verkottamassa alueelle tulossa olevia yrityksiä jo täällä toimivien, esimerkiksi alihankintayritysten kanssa, ja näin uudet investoinnit hyödyttävät aluetta maksimaalisesti.

– Ensi vuoden yksi merkittävimmistä asioista kauppakamarin agendalla on kesäkuun alun europarlamenttivaalit. Suomen talouskasvu syntyy vahvasti Euroopasta ja on tärkeää, että EU:n keskinäinen kaupankäynti toimii ja investoinnit etenevät. Eurovaalit, sen jälkeiset päättäjävalinnat sekä rahoituksen ja komission painopisteet tuleville vuosille ovat Suomelle erittäin tärkeät. Yrityskenttä käy kauppakamarin johdolla aktiivista vuoropuhelua vaaliehdokkaiden kanssa. Tavoitteena on saada kaikki valittavat Suomen edustajat tietoisiksi alueemme elinkeinoelämän erityispiirteistä ja tarpeista, linjaa toimitusjohtaja Paula Erkkilä.

Yksityisyydensuoja
Pohjanmaan kauppakamari

Käytämme sivuillamme evästeitä takaamaan sen, että palvelumme on tehokas ja käyttäjäystävällinen. Sivuston tallentamia evästeitä voidaan käyttää tilastotietojen tuottamiseen sekä parhaan mahdollisen käyttökokemuksen tarjoamiseksi eri päätelaitteilla.

Välttämättömät evästeet

Välttämättömiä evästeitä käytetään sivuston kieliversioiden käyttöön ja hallintaan ja sivuston ylläpidon hallintaan.

Kolmannen osapuolen evästeet

Kolmannen osapuolen evästeitä käytetään kävijätilastointia ja käyttäjien tekemien valintojen tallentamista varten.

Evästeiden avulla kerätään tietoja esim:
- sivuston kävijämäärästä
- käytetystä selaimesta
- käytettävistä sivustoista ja toiminnoista