Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan kauppakamarit vaativat suunnittelurahaa Tampere-Seinäjoki -radan kehittämiseen

Suomen päärata kulkee Helsingistä Ouluun. Suuria panostuksia on esitetty Helsinki-Tampere välille ja tuemme niitä. Yhtä tärkeää on kuitenkin myös kaksoisraiteen suunnittelu Tampere-Seinäjoki -välille. Matka-aika lyhenisi merkittävästi ja yleiset myöhästymiset kohtaamisten takia poistuisivat. Jo myönnetty suunnitteluraha Vaasan radan nopeuttamiseksi sopii hyvin myös kytkettäväksi tähän hankkeeseen.

Tampere-Seinäjoki -väli on Suomen vilkkaimmin liikennöity yksiraiteinen rataosuus. Yksiraiteisena se on myös äärimmäisen häiriöherkkä, minkä viime vuodet ovat useasti osoittaneet. Toimimaton tai epävarma liikenneyhteys on lopulta kokonaisuuden kannalta kaikkein kallein yhteys.

EU:n TEN-T -rahoitus tulee hyödyntää täysimääräisesti ja sen johdosta tällä suunnittelurahalla on kiire. Tunnin juna -hankkeet toteutuvat mahdollisesti tulevaisuudessa, mutta nyt on kiireellistä kehittää ja nopeuttaa jo olemassa olevia ratayhteyksiä. Tämä on samalla myös ilmastoteko, jolla henkilö- ja tavaraliikennettä saadaan entistä enemmän siirrettyä maanteiltä raiteille.

Lisätietoa:
Juha Häkkinen, toimitusjohtaja, Pohjanmaan kauppakamari, 0500561036
Pertti Kinnunen, toimitusjohtaja, Etelä-Pohjanmaan kauppakamari, 0405340875

VAIKUTA JA VERKOSTOIDU – LIITY JÄSENEKSI KAUPPAKAMARIIN