Hallitusammattilaiset maksutta yritysten avuksi koronakriisissä

Hallituspartnerit Pohjanmaa ry:n jäsenistöstä on koottu 20 asiantuntijan joukko, jotka tarjoavat maksutta asiantuntemustaan kauppakamarialueen yrityksille koronapandemian aiheuttamissa haasteissa.

– Tukipalveluun on jo lyhyessä ajassa ilmoittautunut erittäin kokeneita asiantuntijoita. He tarjoavat ensiapuna neuvontaa, verkostojaan ja mahdollisuutta keskustella yrityksen ongelmatilanteista, kertoo Hallituspartnerit Pohjanmaan toiminnanjohtaja Matti Sepponen.

Kokeneet yritys- ja hallitusammattilaiset ovat valmiita antamaan neuvoja esimerkiksi sopeuttamistoimista tai rahoitusjärjestelyistä tai vaikka keskustelemaan uusista liiketoimintamahdollisuuksista. Asiantuntijat ohjaavat myös yrittäjiä eri yritystukiorganisaatioiden palveluiden piiriin.

Toimintaa toteutetaan tiiviissä yhteistyössä Pohjanmaan kauppakamarin ja Etelä-Pohjanmaan kauppakamareiden kanssa. Yritykset ja yrittäjät voivat jättää yhteydenottopyynnön tukipalveluun täällä. Yhteydenottopyynnössä yrityksiä pyydetään vastaamaan muutamiin tarkentaviin kysymyksiin, jonka jälkeen yritysasiantuntijat ottavat heihin yhteyttä. Toiminta on luottamuksellista, eivätkä käytävät keskustelut velvoita yritystä mihinkään.

Mikä on Hallituspartnerit Pohjanmaa ry?
Pohjanmaan Hallituspartnerit ry on vuonna 2016 perustettu voittoa tavoittelematon yhdistys, jonka missiona on Etelä-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Pohjanmaan alueiden yritysten ammattimaisen hallitustyön edistäminen. Nyt koronapandemian aikana yhdistys haluaa olla auttamassa alueen yrityksiä selviytymään haasteesta. Yhdistykseen kuuluu yhteensä 75 jäsentä, joista kaikilla on laajaa yrityselämän kokemusta. Lisätietoa täällä.

Lisätietoja antavat:
toiminnanjohtaja Matti Sepponen, Hallituspartnerit Pohjanmaa ry, matti.sepponen [at] kauppakamari.fi, 045 890 9212
hallituksen puheenjohtaja Paula Erkkilä, Hallituspartnerit Pohjanmaa ry, paula.erkkila [at] kauppakamari.fi, 044 781 0704
toimitusjohtaja Pertti Kinnunen, Etelä-Pohjanmaan kauppakamari, pertti.kinnunen [at] kauppakamari.fi, 040 534 08675

Yksityisyydensuoja
Pohjanmaan kauppakamari

Käytämme sivuillamme evästeitä takaamaan sen, että palvelumme on tehokas ja käyttäjäystävällinen. Sivuston tallentamia evästeitä voidaan käyttää tilastotietojen tuottamiseen sekä parhaan mahdollisen käyttökokemuksen tarjoamiseksi eri päätelaitteilla.

Välttämättömät evästeet

Välttämättömiä evästeitä käytetään sivuston kieliversioiden käyttöön ja hallintaan ja sivuston ylläpidon hallintaan.

Kolmannen osapuolen evästeet

Kolmannen osapuolen evästeitä käytetään kävijätilastointia ja käyttäjien tekemien valintojen tallentamista varten.

Evästeiden avulla kerätään tietoja esim:
- sivuston kävijämäärästä
- käytetystä selaimesta
- käytettävistä sivustoista ja toiminnoista