Prevexin uusi toimitusjohtaja Marko Nylund on aikaisemmin työskennellyt johtotehtävissä sekä Pohjolan Voiman että Rettig Lämmön palveluksessa. Nyt hän hyödyntää pitkää johtamiskokemustaan saadakseen aikaan yhä voimakkaampaa kasvua uusikaarlepyyläisessä älykkäitä vesilukkoja valmistavassa Prevexissä.
Kokkolassa syntynyt Nylund asuu Pietarsaaressa, ja matkusti edelliseen työpaikkaansa Helsinkiin sieltä käsin, joten työpaikka lähempänä kotia tuntui nyt hyvältä vaihtoehdolta. Tärkein tekijä uuteen pestiin hakeutumisessa oli kuitenkin yrityksen valmistamat tuotteet.
– Tuotteissa näkyy seudulle tyypillinen käytännöllisyys ja laatu – messuilla kulkiessa tuotteeseen ei tarvitse edes koskea, vaan laatu näkyy kaukaa, hän toteaa.
Prevexin suunnitelmissa oleva voimakas kasvu edellyttää muutoksia sekä rakenteisiin että toimintakulttuuriin – muutokset toteutetaan yhdessä henkilöstön kanssa.
– Kun yritys kasvaa niin nopeasti kuin Prevex, on meidän pystyttävä katsomaan pidemmälle tulevaisuuteen. Olen kokenut ja analyyttinen moniosaaja, joten uskon että voin auttaa viemään Prevexiä pykälän eteenpäin.
MARKO NYLUND
- Prevexin toimitusjohtaja 8.7.2019 alkaen
- DI, MBA
- Työskennellyt aikaisemmin Rettig Värmen toimitusjohtajana Pietarsaaressa. Viimeisimmässä pestissään hän toimi Helsingissä Pohjolan Voiman tuotannonohjauksesta vastaavana johtajana.
TEKSTI: MARTINA STORE
KUVA: MATS SANDSTRÖM