Mikael Hallbäckin kolumni Vaasa Insiderissa: Yhdysvaltojen markkina ja mahdollisuudet geopolitiikan muuttuessa

Kolumni on alunperin julkaistu Vaasa Insiderissa perjantaina 10.2.2023

– Katseet kohti länttä

Yhdysvallat on Suomen tärkein kauppakumppani EU:n ulkopuolella ja sen merkitys kasvaa voimakkaasti. Kauppakamareiden vientijohtajakyselyn mukaan lähentyneet suhteet Yhdysvaltoihin ja Nato-jäsenyysprosessi hyödyttävät lähes 60 prosenttia vientiyrityksistä. Suomen kokonaisvienti Yhdysvaltoihin viime vuonna oli yli 11 miljardia euroa. Huomioitavaa on myös, että Suomen palve¬luvienti Yhdysvaltoihin on kolminkertaistunut kahdeksassa vuodessa ja edustaa jo viidesosaa Suomen koko palveluviennistä. Laskettaessa viennin ja tuonnin lisäksi myös investoinnit ja innovaatioyhteistyö, on Yhdysvaltojen taloudelli¬nen painoarvo yksittäisistä maista Suomelle kaikkein tärkein Ruotsin ja Saksan ohella.

Jännittynyt ja epävarma geopoliittinen tilanne luo Suomessa entistä vahvempaa kiinnostusta Yhdysvaltojen kasvavia markkinoita kohtaan Venäjän jäädessä vuosiksi, tai jopa vuosikymmeniksi, varjoon ja Kiinan herättäessä epävarmuutta ja epäilyksiä. Maailmankauppa kokonaisuudessaan hakee nyt uutta järjestystä ja yritys¬ten on entistä aktiivisemmin arvioitava geopoliittisia riskejään oman liiketoimin-tansa näkökulmasta. Transatlanttinen yhteistyö syvenee ja tämä näkyy myös tiivistyvänä yhteistyönä EU:n ja Yhdysvaltojen välillä. Yhdysvalloissa protektionismi kuitenkin voimistuu edelleen ja Amerikka ensin -ajattelu on vahvoilla. Yhdysvalloille on määrätietoisesti korostettava, että keskinäinen yhteistyö vahvistaa ja protektionismi heiken¬tää edellytyksiä kilpailla Kiinan kanssa. Meillä ei ole mahdollisuutta tukea investointeja, kuten USA tekee. Vahvuutemme kilpailussa investoinneista on, että Suomi, ja etenkin meidän seutumme, tarjoavat uusiutuvaa, puhdasta energiaa teollisille investoinneille, ja voisi sanoa, että investointi Suomeen on investointi vastuullisuuteen ja kestävyyteen. Kilpailu on kovaa ja kilpailemme omilla vahvuuksillamme.

Monissa Yhdysvaltojen osavaltioissa on käynnissä massiivisia vihreän siirtymän ja digitaalisuuden hankkeita ja liittovaltiotasolla on saavutettu sopu massiivisista tukipaketeista, joita kohdennetaan vihreän siirtymän investointeihin sekä ilmastonmuutokseen sopeutumiseen. Suomi on tehnyt yhteistyösopimuksia viiden eri osavaltion kanssa, joiden hankesuunnitel¬mat ja intressit vastaavat alueemme yritysten tarjoamaa. Markkina on valtava. Yksittäisinä valtioina osavaltiot vastaisivat isojen maiden talouksia ja esimerkiksi Kalifornia ja Texas sijoittuisivat yksittäisinä talouksina sijoille kuusi ja yhdeksän maailman maiden joukossa. Yrityksillemme Yhdysvaltain ilmastopanostukset ovat suuri mahdollisuus osallistua kasvaville vihreiden ratkaisujen markkinoille.

Tulevaisuus näyttää valoisalta alueellamme. Teollisuutemme on vihreän siirtymän etulinjassa ja tuotteillemme ja ratkaisuillemme on maailmalla kysyntää. Yrityksemme työskentelevät suurimpien ja ajankohtaisimpien globaalien haasteiden parissa ja ovat mukana ratkaisemassa niitä. Tällä hetkellä noin 13 000 henkilöä työskentelee Vaasan seudulla EnergyVaasa-klusterissa ja osaaminen sekä tuotteet, ratkaisut ja palvelut ovat maailman huippua. Meidän alueellamme on miljardien eurojen potentiaali suurteollisuusinvestoinneille ja tuhansia uusia työpaikkoja tulossa esim. akkuteollisuuteen, vihreän vedyn sekä tuuli- ja merituulivoiman ympärille. Viimeksi kuulimme uutisia Freyerin katoditehtaan investointiaikeista Vaasaan. Huikeita mahdollisuuksia jo aikaisempien investointiaikeiden lisäksi! Lisäksi esim. Kokkolaan on kehittymässä laaja akkuteollisuuden kemikaalien ja mineraalien keskittymä ja Kristiinankaupungin alueelle vedyn tuotantoa. Koko alueemme on vahvasti kiinni tulevaisuuden energiaan liittyvissä investoinneissa ja osaamisessa ja niille on kysyntää.

Yrityksiemme on löydettävä uusia kasvumarkkinoita Venäjän tilalle. Yhdysvallat on haastava markkina, ja tuotteiden ja palveluiden sekä tarinan pitää olla kunnossa. Yhdysvaltojen tukipaketit kotimaisuusvaateineen eivät helpota tilannetta, mutta markkinan mahdollisuudet ovat valtavat.

Katseet siis kohti länttä!