Toimitusjohtajamme Paula Erkkilä kirjoittaa kolumnia Keskipohjanmaahan. Muutaman viikon välein hän tarkastelee maailmaa ”kamarin ikkunasta”, kuten hän on palstansa nimennyt. Kolumneissaan hän tutkailee elinkeinoelämän ilmiöitä, työelämän trendejä ja kuumiakin puheenaiheita.
Kolumni julkaistiin painetussa Keskipohjanmaassa lauantaina 6.6.2026.
Suomalaisnuoret eivät ole luopuneet unelmistaan. Lasten ja nuorten säätiön tuore selvitys kertoo, että unelmointi on heille edelleen merkityksellistä. Unelmat vahvistavat tulevaisuususkoa, auttavat jaksamaan arjessa ja kannustavat kehittämään itseä – kahdeksan kymmenestä yläkoululaisesta sanoo unelmien motivoivan itsensä kehittämiseen.
Selvitys muistuttaa myös siitä, kuinka tärkeää aikuisten usko nuoren mahdollisuuksiin on. Lähipiirin tuki vaikuttaa vahvasti siihen, uskooko nuori voivansa saavuttaa unelmansa. Juuri tästä syystä mieleeni on jäänyt eräs taannoin kuulemani tarina.
Lentokoneessa noin viisivuotias tyttö istui äitinsä vieressä täysin lumoutuneena ensimmäisestä lentokokemuksestaan. Hän kyseli, ihmetteli ja seurasi ympärillään tapahtuvaa silmät loistaen. Lopulta hän huudahti: – Äiti, mä haluan kovasti olla isona lentäjä!
Äiti tyrmäsi ajatuksen saman tien. Lentäjän työssä oli hänen mukaansa liikaa huonoja puolia: vuorotyötä, stressiä, vaikea koulutuspolku, epäinhimillisiä herätyksiä ja se on hankala yhdistää perhe-elämään.
Ehkä äiti tarkoitti hyvää, mutta ei lapsen unelma silti ansaitse ensimmäiseksi vastaukseksi luetteloa esteistä. Olennaista ei ole, päätyykö tyttö joskus lentäjäksi. Paljon tärkeämpää on se, millaisen viestin hän saa omista mahdollisuuksistaan. Uskaltaako hän unelmoida suuria vai oppiiko hän liian varhain, että haaveita kannattaa rajata jo ennen kuin niitä on edes kokeiltu?
Emme tiedä, mitä tälle tytölle myöhemmin elämässä tapahtuu. Tiedämme kuitenkin, että käsitys omista mahdollisuuksista rakentuu vähitellen. Jokainen kannustus ja jokainen epäily muovaavat sitä, mitä pidämme itsellemme mahdollisena.
Entä jos sama ilmiö näkyy myöhemmin myös yritysten johtamisessa? Jos opimme jo nuorena näkemään ensimmäiseksi esteet, opimmeko aikuisina näkemään ensimmäiseksi riskit? Ulkomailta Suomeen rekrytoidut toimitusjohtajat ovat hämmästelleet suomalaisyritysten varovaisuutta. Riskien arviointiin käytetään enemmän aikaa kuin mahdollisuuksien etsimiseen. Kasvutavoitteet jäävät usein vaatimattomiksi, eikä kunnianhimoa aina haasteta edes hallituksissa.
Eikä kyse ei ole vain yrityksistä tai johtajista. Ehkä kyse on kulttuurista. Meidät on kasvatettu realistisiksi, käytännöllisiksi ja vaatimattomiksi. Jos lapsi oppii jo varhain, miksi jokin ei onnistu, miksi jokin on liian vaikeaa tai miksi kannattaa tyytyä vähempään, sama ajattelutapa kulkee helposti mukana aikuisuuteen.
Niin yrityksissä kuin elämässäkin tarvitaan kykyä kuvitella jotakin nykyistä suurempaa ennen kuin tiedämme tarkalleen, miten se saavutetaan. Jokainen lentäjä, yrittäjä, tutkija, toimitusjohtaja ja moni muu on ollut lapsi, jonka unelmaa joku kannatteli.
