Talouden tilanne Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan yrityksissä on parantunut kevään koronapandemian aiheuttamasta shokkipudotuksesta, mutta on edelleen synkkä, kertoo Pohjanmaan kauppakamarin jäsenyritystensä parissa tämän kuun alussa tekemä Business Panel -suhdannekysely. Näyttäisi siltä, että kevään kauhuskenaariot eivät kaikilta osin toteudu ja pohjalukemat ovat pääsääntöisesti jääneet taakse. Kaikki saldolukukäyrät ovat tilauskantaa lukuun ottamatta kääntyneet nousuun, mutta ovat edelleen nollaviivan alapuolella.
Tunnelman saldoluku on mittareista negatiivisin – kuten keväälläkin – vaikka parannusta onkin tapahtunut. Saldoluku oli keväällä -56 ja nyt se on -28. Tunnelma yrityksissä on huonompi kuin liikevaihto, henkilöstönäkymät tai edes tilauskanta antaisi odottaa. Tilauskannan saldoluku on edelleen hienoisessa laskussa ja se on saldoluvuista toiseksi matalin. Se on nyt -21, kun se keväällä oli -20. Kevään pelko liikevaihdon putoamisesta on jossain määrin hälvennyt vuoden edetessä. Nyt 55 % yrityksistä arvioi liikevaihdon säilyvän viime vuoden tasolla tai jopa ylittävän sen.
Suurin yksittäinen pullonkaula on edelleen kevään tavoin riittämätön kysyntä. Laskua keväästä on 2 %-yksikköä ja kysynnän vähyydestä kärsii nyt 49 % kaikista vastaajista. Viime vuosina paljon puhututtanut osaajapula hellitti hieman keväällä koronakriisin puhjettua. Kevään kyselyssä 24 % vastaajista kertoi osaajapulan jarruttavan toimintaansa, nyt vastaava osuus on 31 %. Pula osaajista näyttäisi siis olevan jälleen kasvussa.
Yrityskentässä näkyy selvä kahtiajako: koronakriisistä huolimatta on edelleen kymmeniä yrityksiä, joiden tilanne ja näkymät ovat valoisat. Mutta kuten miinusmerkkiset saldoluvut kertovat, on heikossa tilanteessa olevia yrityksiä kuitenkin enemmän.
Lue koko mediatiedote
Business Panel 11/20 kuvasarja
Tutustu Business Panelin tuloksiin lyhyen videon avulla