Kokenut ihmisjohtaja pankin peräsimeen

Pitkän linjan osuuspankkilainen Jyrki Rantala siirtyi joulukuun alussa Keski-Pohjanmaan Osuuspankin palvelukseen ja helmikuun alussa suunnitellusti toimitusjohtajaksi. Rantalalla on yli kahden vuosikymmenen kokemus Osuuspankeista.

Päätös Kokkolaan siirtymisestä oli Rantalalle helppo. Kokkolassa hän sai johdettavakseen aiempaa isomman, alueellisen Osuuspankin, mikä houkutteli eteenpäin katsovaa miestä. – Myös paluu kaksikieliselle Pohjanmaalle houkutti, kertoo Rantala tyytyväisenä.

Mottonani on ”Hyvä tulee hyvän luo.”

Oma roolini on pitää huolta työntekijöistä. Parhaan työntekijäkokemuksen kautta luodaan paras asiakaskokemus. Perusluonteeltani olen ihmisläheinen ja positiivinen, ja nämä näkyvät myös siinä, miten johdan ihmisiä, kertoo Rantala.

Rantala näkee Osuuspankilla vahvan yhteiskunnallisen roolin. – Tavoitteeni on, että Keski-Pohjanmaan Osuuspankilla on selvä yhteisöllinen rooli alueella. Olemme mukana keskustelussa, vaikuttamisessa ja yhteistyössä.

Yhteisöllisyyttä Rantala pitää perusteena myös Keski-Pohjanmaan Osuuspankin osallistumiselle kauppakamarin toimintaan. – Omalta osaltani toivon voivani kauppakamarin kautta rakentaa itselleni verkoston ja päästä sparraamaan ajatuksiani tämän uuden ja ihmeellisen edessä, pohdiskelee Rantala.

Jyrki Rantala
  • Keski-Pohjanmaan Osuuspankin toimitusjohtaja 1.2.2019 lähtien
  • Koulutukseltaan varatuomari, humanististen tieteiden kandidaatti, eMBA
  • Asuu Kokkolassa, kotoisin Rovaniemeltä
  • Työskennellyt Sastamalan Osuuspankissa toimitusjohtajana toistakymmentä vuotta, sitä ennen Vaasan Osuuspankissa pankinjohtajana, lakimiehenä ja henkilöstöpäällikkönä

TEKSTI: MIA BRÄNNBACKA
KUVA: KASÖÖRI

Yksityisyydensuoja
Pohjanmaan kauppakamari

Käytämme sivuillamme evästeitä takaamaan sen, että palvelumme on tehokas ja käyttäjäystävällinen. Sivuston tallentamia evästeitä voidaan käyttää tilastotietojen tuottamiseen sekä parhaan mahdollisen käyttökokemuksen tarjoamiseksi eri päätelaitteilla.

Välttämättömät evästeet

Välttämättömiä evästeitä käytetään sivuston kieliversioiden käyttöön ja hallintaan ja sivuston ylläpidon hallintaan.

Kolmannen osapuolen evästeet

Kolmannen osapuolen evästeitä käytetään kävijätilastointia ja käyttäjien tekemien valintojen tallentamista varten.

Evästeiden avulla kerätään tietoja esim:
- sivuston kävijämäärästä
- käytetystä selaimesta
- käytettävistä sivustoista ja toiminnoista