Vaalihumun keskellä on syytä miettiä, kiinnostavatko eduskuntavaalit suurta yleisöä ja kenen tehtävä on saada kansalaiset yhteiskunnallisten asioiden äärelle.
Vaalit ovat kaikissa toimituksissa yksi suurimmista ja kiinnostavista ponnistuksista. Keskipohjanmaassa on tehty isot suunnitelmat eduskuntavaalien huipennukseen 14. huhtikuuta, mutta paljon muutakin tapahtuu ja on jo tapahtunut.
Mediassa yksi osa valmistautumista on tutkia edellisten eduskuntavaalien lehtijuttuja ja kaivaa mielen mutkista erilaiset vaalikuviot. Esimerkiksi Vaasan vaalipiirissä on 2000-luvulla tapahtunut mitä erilaisimpia käänteitä.
Vaaleissa leivotaan aina uusia kuninkaita ja kuningattaria. Keskipohjanmaan levikkialueelta löytyy 2000-luvulta useita erittäin hyviä äänisaaliita. Vuodesta 1999 lähtien keskipohjalaiset ääniharavat ovat olleet kristillisdemokraattien Bjarne Kallis (nykyään kokoomuslainen), nykyinen elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) ja SDP:n Jutta Urpilainen. Listalla ovat loistaneet myös Paula Risikko (kok.) ja Juha Mieto.
Kaikissa vaaleissa, mutta ehkä eniten silloin kun Suomeen valitaan parlamenttia, eletään myös dramaattisia hetkiä. Puoluekartta ei kauheasti muutu, mutta eri puolueiden painoarvot kyllä.
Yksittäisten ehdokkaiden äänimäärissä ja menestyksessä muutoksia tapahtuu takuuvarmasti. Suomalaiset äänestäjät ovat puolueuskollisia ja tutkimuksen mukaan ensin tiedetään puolue ja sitten ehdokas. Se ei takaa yhdellekään puolueelle, ehdokkaalle tai istuvalle kansanedustajalle työpaikkaa seuraavaksi neljäksi vuodeksi.
Toisaalta monia suomalaisia politiikka ei kiinnosta pätkääkään ja äänestysprosentti on kaikissa vaaleissa keskustelunaihe. Mikä politiikkaa vaivaa, jos kansalaisia ei saada liikkeelle? Keskustelu yhteiskunnallisista asioista ei ole aina kovin laadukasta ja erilaisiin yli- ja alilyönteihin syyllistyvät monet.
Vai onko kaikki niin hyvin,
että äänestäminen ei tunnu vaihtoehdolta?
Ovatko muut vaikuttamisen keinot kiinnostavampia tai tuntuvat tehokkaammilta?
Myös kansanedustajien ja varmasti paikallispoliitikkojenkin työ on muuttunut koko ajan julkisemmaksi ja ainakin sitä kautta vaikeammaksi. Tekemisiä, sanomisia ja tekemättä jättämisiä seurataan tarkasti. Poliitikkojen työtä, puhetapaa, olemusta, tekemisiä kommentoidaan rajustikin esimerkiksi sosiaalisessa mediassa. Uskokaa pois, poliitikot ovat ihmisiä, joista tuntuu myös pahalta. Kansanedustajuus ja työpaikka Helsingissä eivät suojaa kaikelta. Tärkeä osa työstä tehdään omassa vaalipiirissä.
Mediallakin on oma tehtävänsä yleensä ja vaalien alla: Keskipohjanmaa tekee juttuja lukijoilleen. Tavoitteet ovat monenlaisia, mutta yksinkertaistettuna tarkoitus on tehdä sisältöjä, jotka kiinnostavat asiakkaita. Myös vaikeista ja ei niin mediaseksikkäistä asioista yritetään kertoa tavalla, joka saa yleisön mukaan. Se ei tarkoita halpoja keinoja. Pikemminkin se merkitsee vaivannäköä: Kerrotaan mutkikkaassa maailmassa monimutkaisista asioista siten, että ei vedetä mutkia suoriksi vaan yritetään perehtyä ja perustella.
Nyt toivotaan myös ehdokkailta aktiivisuutta kirjoittaa ja ottaa kantaa. Keskipohjanmaa julkaisee ehdokkaiden näkemyksiä puolueeseen tai ehdokkaaseen katsomatta. Muita suurempi näkyvyys on nykyisillä kansanedustajilla, jotka tehtäviensä puolesta ovat esillä.
Vaali-iltana on helppo huomata, että vaalit kuitenkin kiinnostavat. Medioiden verkkopalveluiden kävijämäärät nousevat korkeiksi ja ihmiset haluavat tietää, kuka on menossa läpi, kuka putoamassa, miten oman ehdokkaan käy.
Keskipohjanmaa kertoo vaali-iltana aktiivisesti ajantasaisen tilanteen ääntenlaskusta, vinkkaa dramaattisista käänteistä ja analysoi tuloksia verkkopalvelussa ja mobiilisovelluksessa. Lehti raportoi vaalit myös printtilehdessä 15. huhtikuuta.
Haluamme kertoa ja uskoa, että äänestämällä voi vaikuttaa.
Tiina Ojutkangas on Keskipohjanmaan päätoimittaja. Hän tähyilee maailmaa uteliaasti ja arkisesti ja viihtyy parhaiten kotona, jossa ei koskaan saa olla tarpeeksi. Eläinrakas on sana, joka määrittelee häntä parhaiten.
KUVA: JUKKA LEHOJÄRVI/KESKIPOHJANMAA
