Omille jaloille

Harri Tuomela uskoo paikallisuuteen Japrotekin vahvuutena.

Japrotek Oy Ab on toiminut jo useamman vuosikymmenen ajan Alholman teollisuusalueella Pietarsaaressa. Parin viime vuoden aikana yrityksen toimintaa on tuuletettu johtoporrasta myöten ja kehitystyö jatkuu edelleen.

– Japrotek oli toiminut parin suuremman konsernin suojissa 80-luvulta saakka, kunnes syksyllä 2018 tapahtuneen omistajavaihdoksen myötä yritys irtautui konsernista, kertoo toimitusjohtaja Harri Tuomela. Tehtaanjohtajaksi kolmisen vuotta sitten Japrotekille tullut Tuomela on nyt paitsi toimitusjohtaja, myös yksi viidestä omistajasta.

– Omistajanvaihdosta edelsivät sekä pari haastavampaa toimintavuotta että konsernin halu keskittyä ydinliiketoimintaansa. Yhtiö ehti olla konserneissa yli 30 vuotta, eli se polku oli jo nähty, Tuomela kuvailee.

Kyseenalaistamalla irti vanhoista kaavoista

Japrotek on paineastia- ja säiliöteknologian asiantuntija, joka suunnittelee ja valmistaa kokonaispalveluna paineastioita, säiliöitä, reaktoreita sekä prosessilaitteita erikoisteräksestä. Japrotek on toiminut alalla jo niin kauan, että uudet omistajat ovat pystyneet alusta saakka luottamaan siihen, että homma toimii.

– Meidän ei tarvinnut keksiä ruutia uudestaan, kun panokset olivat jo olemassa, Tuomela virnistää.
Taaksepäin katsottuna Tuomela pitää omistajanvaihdosta hyvänä siirtona. Toimiva johto on nyt osa omistusjärjestelmää, eli jokaisella omistajalla on selkeä rooli yrityksessä.

– Tiimiä rakenneltiin huolella. Omistuspohjassa on edustettuna kaikki operatiiviset osiot projektinohjauksesta hallintoon.

Onneksi yrityksen taakse löytyi kiinnostunut
ja halukas porukka, kiittelee Tuomela.

Japrotekin uuden johdon piti alkajaisiksi kyseenalaistaa kaikki olemassa olevat toiminnot, että toiminta saatiin täysillä käyntiin. Suurin toiminnallinen muutos oli vanhasta toiminnanohjausjärjestelmästä luopuminen ja uuden hankkiminen.

– Se oli iso panostus, joka haluttiin ja oli käytännössä pakko tehdä heti, Tuomela kertoo ja toteaa tekemistä riittäneen alkuun muutenkin.

– Kun omistajanvaihdos tapahtui, konsernikulut esimerkiksi hallinnon, IT:n ja talousasioiden kanssa päättyivät lyhyen siirtymäajan jälkeen ja toiminnot siirtyivät omalle väelle.

Paikallisuudesta voimavara

Kaikki yrityksen tuoreet omistajat asuvat lähiseudulla, joten Japrotekista tuli kertaheitolla paikallinen yritys. Tuomela kumppaneineen uskoo, että paikallisuus onkin nyt yksi yrityksen vahvuuksista.

– Sekä johto että työntekijät ovat sitoutuneita, ja täällä on nyt hyvä henki. Yrityksen eteen on enemmän tehtävissä, kun on paikallinen johto ja vastuu, Tuomela luonnehtii.

– Toki liiketoimintaan liittyy monenlaisia haasteita, eikä kovinkaan usein pääse ruusuilla tanssimaan. Pietarsaaren seutua Tuomela kiittelee yritysmyönteisyydestä. Yksi alueen merkittävistä haasteista on Japrotekille sopivan työvoiman rekrytointi.

– Meillä on luonnollisesti korkeat vaatimukset ja haluamme rekrytoida ammattitaitoista henkilökuntaa. Pääkaupunkiseutu ja suuremmat kaupungit nappaavat leijonanosan ammattitaitoisista työntekijöistä.

Aseita epävarmuutta vastaan

Japrotekin suhdanneherkkä toimiala mietitytti Tuomelaa aluksi, varsinkin kun omistajanvaihdosta edelsi pari haastavampaa vuotta.

– Japrotekilla ei ole valmiita tuotteita, vaan yrityksen tuotteet valmistetaan projektimyyntinä suoraan asiakkaan tarpeeseen. Markkinoiden ennustaminen on vaikeaa, kun kahta samanlaista tuotetta ei oikeastaan ole, kuvailee Tuomela ja myöntää asian luovan tietynlaista epävarmuutta.

– Seuraamme alaa ja kuuntelemme herkällä korvalla, mitä alalla tapahtuu.

Yrityksellä on myös tavoitteena löytää
sopiva perustuote projektiliiketoiminnan tueksi.

– Projektien alkuvaiheessa ollaan vähän tyhjän päällä, sillä suunnittelun ja asennuksen väliin mahtuu materiaalin hankinta ja monta työvaihetta, joissa usein kookkaiden, erikoismateriaaleista valmistettavien tuotteiden tekeminen ottaa aikansa, Tuomela kuvailee ja kertoo projektien keston vaihtelevan kolmen kuukauden ja puolentoista vuoden välillä.

Innolla kehitystyöhön

Japrotekilla on siis pistetty tuulemaan ja vaikka hyviä asioita on jo tapahtunut, tulevaisuudessa riittää silti haasteita. Tuomelalla on kuitenkin selvät sävelet Japrotekin kehittämiseksi.

– Tulevaisuudessa haemme vakaata kasvua liiketoiminnallemme, ja tavoitteena on myös jatkuvuuden turvaaminen sekä alihankinnan kumppanuusverkoston muokkaaminen toimivaksi ja luotettavaksi, Tuomela summaa.

– Ehkäpä seuraava konkreettinen muutos on hallituksen kokoonpanon täydentäminen. Tällä hetkellä hallitus muodostuu omistajista, mutta mielestäni tarvitsemme sinne myös ulkopuolista näkökulmaa ja tukea.

Japrotek Oy Ab
  • Perustettu 1988
  • Suunnittelee ja valmistaa paineastioita kuten kolonneja, reaktoreita ja lämmönvaihtimia sekä suuria säiliöitä prosessiteollisuudelle kokonaispalveluna
  • Omaa henkilöstöä: 58
  • Liikevaihto: n. 15 M€
  • Viennin osuus: 60 %

TEKSTI JA KUVA: ARJA HAIKOLA