Paula Erkkilä: Kesätöitä on hyvin tarjolla

Alucarin kesätyöntekijät Isak Mikander, Sebastian Lindgren ja Villiam Bäck yhdessä toimitusjohtaja Anssi Alasaaren kanssa kesällä 2019.

Teksti on julkaistu Keskipohjanmaassa ja Ilkka-Pohjalaisessa 27.2.2021.

Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen vetosi kuntia ja yrityksiä kesätyöllistämään (Keskipohjanmaa, Ilkka-Pohjalainen 22.2.2021). Hän peräänkuulutti kunnilta kesätyöseteleitä, jolla yritys voi kattaa osan nuoren palkkakustannuksista. Yrityksiä hän muistutti siitä, että kesätyöllistäminen on erinomainen tapa kantaa yhteiskuntavastuuta. Pentikäisen ajatuksia on helppo tukea.

Osaajapulaa kasvattaa tulevaisuudessa Suomen heikko väestönkehitys. Syntyvyys laskee ennakoitua nopeammin, väkiluku kääntyy laskuun 2030-luvulla ja ikääntyneen väestön määrä suhteessa työikäisiin kasvaa vauhdilla. Pohjanmaan ELYn alueella lisähaasteita tuo työikäisen väestön poismuutto.

Yksi keskeinen keino torjua osaajapulaa on pitää kiinni alueen nuorista. Nuorille on luotava kytköksiä alueen yrityksiin mahdollisimman varhain: alueen omalle nuorisolle jo kouluaikana ja tänne opiskelemaan tuleville opiskeluaikana. Pohjanmaan kauppakamari käynnistikin tammikuussa neljättä kertaa #palkkaanuori-kampanjan haastaen kaikki Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan työnantajat kesätyöllistämään.

Tänä vuonna erityisesti yritykset ovat olleet huolissaan kesärekrytoinnin hankaluudesta. Ne arvioivat tarvitsevansa kesätyöntekijöitä melko normaaliin tapaan, selvästi viime kesää enemmän. Koska rekrytointitapahtumia ei vielä nyt kevättalvella voida järjestää, kaikki näkyvyys omille paikoille on kullanarvoista ja siitä syystä #palkkaanuori-kampanjan merkitys on aiempia vuosia selvästi suurempi.

Kampanjassa on nyt mukana lähes 160 työnantajaa ja yli 6200 kesätyöpaikkaa Keski-Pohjanmaan ja Pohjanmaan alueelta. Kampanja toteutetaan myös englanniksi tavoitteena parantaa kansainvälisten opiskelijoiden työllistymismahdollisuuksia. Alueella on puolisentoistatuhatta kansainvälistä opiskelijaa, joista valtaosa haluaisi valmistuttuaan jäädä tänne myös töihin.

Meillä on Pentikäisenkin haastamia erinomaisia työnantajaesimerkkejä: Kokkolan kaupunki tarjoaa kesätyöpaikkatukea 16 – 20-vuotiaiden nuorten työllistämisen tukemiseksi. Tämän lisäksi kaupunki tarjoaa itse 250 työpaikkaa. Vaasan kaupunki tarjoaa kesäduunisetelin, jolla työnantajan on mahdollista saada jopa 500 euroa tukea työllistämiseen. Tämän lisäksi kaupunki tarjoaa itse satoja kesätyöpaikkoja. Osuuspankit tarjoavat työnantajina toimiville yhdistyksille tuen nuoren työllistämiseksi kahdeksi viikoksi. Kampanjan turvin koko maassa kesätyön saa yli 1700 nuorta.

Alueelliseen kesätyöhaasteeseen kannattaa tarttua ja ilmoittaa kesätyöpaikkansa maksutta kauppakamarille osoitteessa palkkaanuori.fi. Kaikki paikat ovat myös nähtävillä samalla sivustolla. Kauppakamari välittää tietoa kesätöistä suoraan nuorille ja alueen oppilaitosten kautta.