Uusi Coastline on julkaistu

Rannikko-Pohjanmaan yrityselämää, ihmisiä ja ilmiöitä esittelevä Coastline on ilmestynyt. Kahden vuoden välein julkaistavassa lehdessä on nyt ennätykselliset 132 sivua, sillä yritysten into osallistua oli suurempaa kuin koskaan. Coastline on luettavissa sekä painettuna että verkkojulkaisuna.
Pohjanmaan kauppakamarin julkaisema Coastline on englanninkielinen ja suunnattu kansainväliselle yleisölle. Pohjanmaan kauppakamarin toimitusjohtaja Juha Häkkisen mukaan Coastline on erinomainen työkalu Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan yritysten ja koko alueen markkinointiin.
– Samoihin kansiin on koottu elinkeinoelämän menestystarinat ja lukuisien eri alojen asiantuntemusta. Coastlinen suuri suosio osoittaa, että näin korkealuokkaisilla painotuotteilla on selvästi kysyntää myös digitalisoituneessa maailmassa, toteaa Häkkinen.

Coastlinen tuoreen numeron teemoina ovat ilmastonmuutoksen ehkäisy, puhdas luonto, yhteistyö ja luottamus. Lehti kertoo maailmanlaajuisestikin ainutlaatuisesta Wärtsilä Smart Technology Hubista, jossa kulminoituvat seudun osaaminen ja rajat ylittävä yhteistyö. Lisäksi lehti esittelee luottamusta, joka vahvistaa suomalaista liike-elämää ja työkulttuuria. Julkaisusta voi lukea myös pohjalaislähtöisten aloillaan menestyneiden ihmisten tarinoita. Ajatuksiaan kertovat esimerkiksi Suomen ensimmäinen naiskomissaari Jutta Urpilainen, villiruoasta gourmeeta valmistava kokki Ossi Paloneva ja muumiastioiden taiteilija Tove Slotte.
– Olemme ylpeitä, että meillä on taas ajantasainen julkaisu, jonka avulla voimme maailmalla kertoa alueemme ainutlaatuisuudesta ja menestyvistä yrityksistä, toteaa kauppakamarin johtaja Paula Erkkilä.

Coastline on ainutlaatuinen seutumarkkinoinnin julkaisu Suomessa, sillä mukana olevat yritykset ja organisaatiot kustantavat lehden itse. Lehteä on julkaistu jo yli 20 vuoden ajan. Coastlinen painos on 10 000 kappaletta, ja jakelun hoitavat pääosin lehdessä esiintyvät yritykset ja organisaatiot. Artikkeleita voi lukea myös verkkolehdessä ja jakaa sosiaalisessa mediassa.

Coastlinen tuottaa vaasalainen digi- ja viestintätoimisto Morgan Digital.

Coastline on julkaistu myös sähköisenä lehtenä, voit lukea lehden osoitteessa coastline.fi.