Yrittäjän sykkeen vaaliminen on osa riskienhallintaa

Katja Rajala on sarjayrittäjä, yritysvalmentaja ja tietokirjailija, jonka esikoisteos Yrittäjänä elämisen taito julkaistiin lokakuussa 2020. Vapaa-ajasta tuskin voi puhua, mutta yrittämisen ohella Katja tapaa ystäviä, liikkuu ja nauttii tuoreesta roolistaan mummina.

Kun itse lähdin yrittäjäksi 26 vuotta sitten, ei minulla ollut aavistustakaan siitä, millaiselle matkalle olin lähtenyt. Vuosiin on mahtunut onnistumisia ja epäonnistumisia, on itketty ilosta ja pettymyksistä. Yritystoiminta on vaihtunut ja muut oman elämän haasteet kaiken ohessa eletty. Olen vuoroin rakastanut ja vihannut yrittäjyyttä. Näiden kokemusten kautta minusta on kuitenkin lopulta tullut eräänlainen yrittäjyyden intoilija ja innostaja. Pk- yrityksessä tapahtuvat asiat nivoutuvat aina vahvasti yksilöyrittäjän elämään. Yrityksen kasvuvaihe vie aikaa ja mahdolliset talousvaikeudet tuovat murheet myös kotiin.  Tämä pätee myös toiseen suuntaan. Mikäli yrittäjä sairastuu tai lapsiperhevaihe vie voimia, asettaa nämä yritystoimintaan omat haasteensa. Yrittäjä ja yritys ovat vahvassa sidoksessa toisiinsa.

”Yrittäjä on yrityksen sydän
ja siksi sen sykkeestä tulisi huolehtia.”

Vuosien aikana olen kohdannut lukemattoman määrän pk-yrittäjiä. Pääsääntöisesti kaikkia kohtaamisia yhdistää ihmisistä huokuva tekemisen palo, se yrittäjyyden intohimo.  Kun työ innostaa ja sitä tehdään itselle, ei tunteja lasketa. Tämän seurauksena kuitenkin monesti mieltä kalvaa jatkuva riittämättömyyden tunne. Kun teet töitä paljon, on se helposti pois läheisiltä tai oman fyysisen hyvinvoinnin ylläpidosta. Toisaalta taas ollessasi kotona arkisten askareiden parissa, saatat ajatella, että sinun pitäisi olla hoitamassa yrityksen asioita. Syntyy lähes jatkuva tunnekokemus siitä, että vaikka kaikkesi annat, olet aina jotenkin väärässä paikassa. Tasapainon hakeminen on haastavaa. Harvoin tulee pysähdyttyä tietoisesti ja mietittyä, että miten jakaisi olemassa olevat resurssit paremmin omia arvoja ja tarpeita vastaamaan. Ei ole työnantajaa, joka järjestäisi kehityskeskusteluja tai ohjaisi työterveyshuoltoon.

Yrittäjä on yrityksen sydän ja siksi sen sykkeestä tulisi huolehtia. Pk-yrityksen liiketoiminnan kehittämisessä ja arjen toimissa olisi kiinnitettävä enemmän huomiota kokonaisvaltaiseen yrittäjän jaksamiseen. Yrittäjän työhyvinvoinnista ja jaksamisesta vastaa yrittäjä itse. Aina tämä vastuutehtävä ei tule niin hyvin hoidettua, vaan muut asiat ajavat ohi.  Kuitenkin kyse on erittäin keskeisestä itsensä johtamisen osa-alueesta ja merkittävästä osasta yrityksen riskienhallintaa. Yrittäjän uupuminen voi osoittautua menestyksekkäänkin yritystoiminnan isoksi uhkatekijäksi. Meillä ei kuitenkaan ole yhteiskunnassa varaa menettää yhtäkään yrittäjää tai yritystä.

Yrittäjyys on kestävyyslaji, sitkeää puurtamista vuodesta toiseen ja harvemmin kiihkeitä tähdenlentoja. Yrittäjä kantaa aina riskin ja vastuun yrityksestään oman elämänsä vastuiden lisäksi. Olemassa olevien pk-yritysten kehittämisessä ja uusien yritysten liiketoimintasuunnitelmissa olisikin entistä enemmän otettava kokonaisvaltainen näkökulma. Siinä huomioidaan myös yrittäjäyksilön merkittävä rooli osana yritystoimintaa. Tavoitteena tulisi olla pitkäkestoinen yrittäjyys, jossa yrittäjä läheisineen voi hyvin ja yritys menestyy.

KUVA: KATJA LÖSÖNEN