Kamarissa tapahtunutta – Osaava työvoima

Kauppakamari vaikuttaa siihen, että alueella on saatavissa osaavaa työvoimaa yritysten tarpeisiin ja että opetus ja tutkimus palvelevat alueen elinkeinoelämän tarpeita. Kauppakamari tekeekin läheistä yhteistyötä alueen oppilaitosten kanssa. Kauppakamari pyrkii vaikuttamaan siihen, että yrityksissä osataan ottaa kansainväliset osaajat voimavaraksi ja koko alue on vuonna 2025 kansainvälisten osaajien mallialue.

Kansainvälisten osaajien merkitys alueelle on vuoden ensimmäisen puoliskon aikana ollut fokuksessa muiden muassa Ylen Slaget efter tolv -ohjelmassa, niin ikään blogikirjoituksessa Vaasan yliopistolle sekä kolumnissa Vaasa Insiderissa. Työvoiman riittävyydestä kauppakamaria haastateltiin muun muassa tammikuussa MTV:llä ja  Ruotsin SVT:llä helmikuussa. Vuodenvaihteessa ja kesäkuussa tehtiin puoltolausunnot niin Vamian kuin KPEDUn englanninkielisten prosessiteollisuuden perustutkintojen järjestämisoikeudesta Opetus- ja kulttuuriministeriölle.

Konkreettinen parannus saatiin, kun Pohjanmaan ja Etelä-Pohjanmaan laativat yhteisen työlupalinjauksen, jolla edistetään osaavan työvoiman saamista. Työlupalinjaukseen sisältyy lähes 50 ammattinimikettä ja se on voimassa marraskuulle 2023.

Alkuvuonna 2023 kansainvälisten osaajien lisäksi kamarin agendalla ovat erityisesti olleet työssä jaksaminen ja työhyvinvointi sekä työnantajaimago ja henkilöstön sitouttaminen. Tammikuussa järjestimme Kokkolassa yhdessä Vaasan yliopiston Executive Educationin kanssa BusinessBoost-tilaisuuden työhyvinvoinnista ja työssäjaksamisesta, työssäjaksaminen oli myös kolumnin aiheena Österbottens Tidningissä ja Vasabladetissa. Huhtikuussa järjestimme Kokkolassa Kauppakamariaamaisen Wikström Median kanssa työnantajabrändäyksestä ja toukokuussa järjestimme Mandatumin kanssa Kauppakamariaamiaisen Vaasassa palkitsemisesta sitouttamisen keinona ja osallistuimme Vaasan yliopiston Fokus työhyvinvointiin -seminaarin järjestämiseen.

#palkkaanuori-kampanja järjestettiin keväällä 2023 jo kuudetta kertaa. Kampanjasivustolla oli kevään aikana tiedot noin 5300 kesätyöpaikasta 125 eri yritykseltä.

Viime syksynä ensimmäisen kerran järjestetyt, erinomaista palautetta keränneet OPO-foorumit saivat jatkoa, kun iso joukko opoja eri Vaasan seudun kouluista kokooontui kuulemaan yritysten esittelyjä ja näkemyksiä siitä, millaista työvoimaa tulevaisuudessa tarvitaan.

Huhtikuussa kamarin digitalisaatiovaliokunta palkitsi Vuoden digihankkeena Visma Enterprisen Wilma-ohjelman kehityshankkeen, jonka toteuttivat Vaasan yliopiston käyttäjäkokemus-kurssin opiskelijat yhdessä Laihian lukion kanssa.

Vuoden tasa-arvoyrityksenä palkittiin närpiöläinen kasvihuoneyritys Bigro ja kunniamaininnan sai asianajotoimisto DKCO. Kamari oli mukana järjestämässä kilpailua, josta päävastuun kantoi Pohjanmaan liitto.