Kolmas sukupolvi Tallqvistin johdossa

Kokkolalainen pitkänlinjan maanrakennus- ja kuljetusalan perheyritys Ab Tallqvist Oy sai syyskuussa uuden toimitusjohtajan, kun puikkoihin hyppäsi Gina Tallqvist. Tallqvist on ollut yrityksessä omistajana nyt seitsemän vuoden ajan, joista viimeiset pari vuotta hän on myös työskennellyt henkilöstöpäällikkönä.

– Olen kasvanut yrityksen kanssa lapsesta alkaen, ja ajatus mukaan lähtemisestä on aina ollut horisontissa, Tallqvist kuvailee ja nauraa pyörineensä kesälomatkin aina hiekkamontuilla.

Pari vuotta sitten Turusta takaisin Kokkolaan muuttanut Tallqvist palasi mukanaan paitsi filosofian maisterin paperit, myös roppakaupalla työkokemusta. Opintojensa jälkeen Tallqvist työskenteli IT-alan asiakaspalveluyrityksessä.

– Aloitin ruohonjuuritasolta ja lopulta toimin esimiesasemassa palvelupäällikkönä. Tämä olikin jonkinlainen lähtölaukaus nykyiselle uralleni, sillä kiinnostuin esimiestyöstä ja HR-asioista.

Gina Tallqvistin toimitusjohtajuuden myötä perheyrityksen johtoon astui jo kolmas sukupolvi.

– Isoisäni oli perustamassa Ab Tallqvist Oy:ta vuonna 1965, ja isäni eläköityi juuri oltuaan 30 vuotta toimitusjohtajana. Hänen kokemustaan hyödynnetään edelleen hallituksen puheenjohtajana ja neuvonantajana, Tallqvist kertoo.

Perinteikäs yritys on nyt muutenkin uuden edessä. Organisaatiomuutosten lisäksi rakenteilla on uusi strategia, jonka luomisessa ja jalkauttamisessa vetovastuu on Gina Tallqvistilla.

– Minulla on selkeä visio paitsi siitä, millainen yrityksemme on tänään ja huomenna, myös siitä mihin suuntaan meidän pitää mennä. Olen avoin ja tuon yritykseemme keskustelu- ja palautteenantokulttuuria, Tallqvist kuvailee ja kiittelee kehittämishaluista henkilöstöään.

– Meillä on paljon kokenutta väkeä ja rautaista ammattitaitoa. En malta odottaa, millaisia tuloksia saadaan aikaan, kun yhdistetään aiempi osaaminen ja ammattitaito uusien visioiden ja ideoiden kanssa.

GINA TALLQVIST
  • Toimitusjohtaja Ab Tallqvist Oy:ssa 14.9.2020 alkaen
  • Valmistunut filosofian maisteriksi Åbo Akademista
  • Asuu Kokkolassa miehensä ja kolmen koiransa kanssa
  • Tuulettaa pääkoppaansa vapaa-ajalla koirien kanssa lenkkeillen ja raskaita painoja nostellen

TEKSTI JA KUVA: ARJA HAIKOLA

Vaikuta ja verkostoidu

– LIITY JÄSENEKSI KAUPPAKAMARIIN