Logistinen katse länteen

Kauppakamarin CB-lehden pääkirjoitus, syksy 2022

Vaikka epävarmuus leimaa aikaamme, olemme saaneet säännöllisesti iloita kauppakamarialueen yritysten investointiuutisista. Viime kuukausina niitä ovat tarjoilleet esimerkiksi Hycamite, Nordic Lights, Amada Automation Europe, Jervois Finland, Feelia, Umicore Finland ja CABB. Tulossa on laajennuksia, uusia tuotantolinjoja ja kokonaisia tehtaita. Niiden mukana syntyy luonnollisesti myös uusia suoria ja välillisiä työpaikkoja.

Tuorein iso uutinen saatiin MetsäBoardilta syyskuussa, kun yhtiö ilmoitti suunnittelevansa taivekartonkitehtaan rakentamista Kaskisiin. Investointipäätös voitaisiin tehdä mahdollisesti vuonna 2024 ja tehdas olisi toiminnassa aikaisintaan vuonna 2026. Investoinnin kerrotaan olevan arvoltaan miljardin luokkaa ja työllistävän suoraan 200–300 henkilöä.

Julkisuuteen annettujen tietojen perusteella Kaskinen valittiin lokaatioksi hyvän, teollisuudelle kaavoitetun tontin, sataman ja Suupohjan radan vuoksi. Niin kauppakamari, Kaskisten satama, Pohjanmaan liitto, kehitysyhtiöt, alueen kansanedustajat kuin moni muu taho on tehnyt paljon vaikuttamistyötä sekä sataman että raideyhteyden jatkuvuuden ja kehittämisen puolesta. Nyt yhteydet nousevat entistäkin tärkeämmiksi.

Vaikka perusteet ovat olleet selvät ja argumentit terävät jo aiemminkin, TEN-T-statuksen ja radan jatkon yllä on ollut sysimustia pilviä. Miljardiluokan investointisuunnitelmien pulpahtaessa pintaan jokainen ymmärtää, että toimintaympäristön on oltava kunnossa.

Kisaamme investoinneista usein EU:n sisällä. Itärajan sulkeuduttua Suomi on logistisesti entistä enemmän saari. Suomen muuttunut geopoliittinen asema nostaa nyt kaikki läntiset yhteydet kirkkaampaan valokeilaan. Kauppakamarialueemme on entistä vahvemmin portti länteen ja maailmalle. Nyt on aika siirtää ja vahvistaa koko Suomen logistista painopistettä ja tavaravirtoja lännen suuntaan.

Paula Erkkilä, toimitusjohtaja, Pohjanmaan kauppakamari
Mikael Hallbäck, johtaja, Pohjanmaan kauppakamari

Yksityisyydensuoja
Pohjanmaan kauppakamari

Käytämme sivuillamme evästeitä takaamaan sen, että palvelumme on tehokas ja käyttäjäystävällinen. Sivuston tallentamia evästeitä voidaan käyttää tilastotietojen tuottamiseen sekä parhaan mahdollisen käyttökokemuksen tarjoamiseksi eri päätelaitteilla.

Välttämättömät evästeet

Välttämättömiä evästeitä käytetään sivuston kieliversioiden käyttöön ja hallintaan ja sivuston ylläpidon hallintaan.

Kolmannen osapuolen evästeet

Kolmannen osapuolen evästeitä käytetään kävijätilastointia ja käyttäjien tekemien valintojen tallentamista varten.

Evästeiden avulla kerätään tietoja esim:
- sivuston kävijämäärästä
- käytetystä selaimesta
- käytettävistä sivustoista ja toiminnoista