Viime viikkoina on julkisuudessa käyty kiivasta keskustelua rahapelien haitoista. Keskustelu sai alkunsa Veikkauksen vastuuttomaksi koetusta radiomainoksesta, jossa psykologi kehotti asiakastaan hakemaan jännitystä elämään rahapeleillä. Vain kuukautta aiemmin yhtiö rinnasti rahapelaamisen tavallisiin päivärutiineihin siinä kuin kahvilla käyntikin. Ja sitähän se meistä monelle onkin.
Suomalaiset käyttävät Euroopan maista eniten rahaa uhkapeleihin ja koko maailmassa edellemme menevät vain Australia ja Singapore. Keskimääräinen suomalainen pelaa vuodessa kotimaisiin rahapeleihin lähemmäs 400 euroa. Päivittäin tai lähes päivittäin pelaavat käyttävät pelaamiseen viitisenkymppiä viikossa. Jos suomalainen saisi päättää, hän rikastuisi paljon mieluummin lottoamalla kuin työnteolla. Tiedättehän, suomalainen voittaa aina ja se ei pelaa, joka pelkää. Jo lapsikin tuntee sananparren Suomessa ei työnteolla rikastu.
Valtion pelimonopoliyhtiön tuotoista merkittävä osa tulee hyvin pieneltä joukolta ihmisiä. He ovat tavallisimmin pienituloisia, työelämän ulkopuolella tai iäkkäitä. Pelaaminen syö niin työttömyyskorvaukset, toimeentulotuet, lapsilisät kuin eläkkeetkin. Pelirahat ovat suoraan pois monenlaisesta välttämättömyyskulutuksesta, kuten ruoasta, asumisesta, lääkkeistä ja lasten harrastuksista.
Ongelmaksi muuttunutta pelaamista seuraavat usein pikavippikierre, maksuhäiriöt ja ylivelkaantuminen. Suomessa lähes joka kymmenennellä aikuisella on maksuhäiriömerkintöjä. Maksuhäiriöisten määrä on kasvanut vuodessa tuhansilla henkilöillä. Yksilön riippuvuus on kasvanut yhteiskunnalliseksi ongelmaksi. Keskustelun ytimeen tulee ottaa pelaamista laajemmin suomalaisten talousosaaminen.
Kansainvälisen vertailututkimuksen mukaan suomalaisten aikuisten taloudellinen lukutaito on varsin korkealla tasolla. Taloudellisen lukutaidon riskiryhmiä ovat kuitenkin nuoret ja pienituloiset. Huolestuttavaa on siis suunta, johon ollaan menossa. Jos talouden perusasioita ei opi nuorena, eivät ne välttämättä suju aikuisenakaan. Talousosaamista ja puskuria oman tulevaisuuden varalle tulisi kasvattaa ihan jo senkin vuoksi, että tämän päivän nuorilla tulee olemaan varsin laihat vanhuusvuodet ilman omia säästöjä tai sijoituksia.
Asia on nostettu nyt myös hallitusohjelmaan, johon on kirjattu, että talousosaamista lisätään eri asteisessa koulutuksessa. Keinona toiset ovat peräänkuuluttaneet erillistä taloustiedon oppiainetta, toiset puolestaan talouden sisällyttämistä osaksi muita oppiaineita. Jälkimmäinen olisi sikäli perustellumpaa, että reaalimaailmassakin talous on näkökulmana kaikessa läsnä. Opetuksessa olisi tärkeää mennä ihan konkreettisten taloustaitojen opettamiseen ja oman talouden hallintaan. Opettajat ovat keskeisessä roolissa, ja opettajankoulutuksen tulee tarjota riittävät taidot talousasioiden opettamiseen sekä talousosaamisen ylläpitämiseen täydennyskoulutuksessa.
Mutta ei tämä ole kuitenkaan yksin koulujen asia. Kotoa tuleva esimerkki ja asenteet ovat lähtökohta. Milloin teillä kotona on viimeksi puhuttu rahasta? Tämä on aiheellinen kysymys, koska peräti kolmasosa suomalaisista kertoo välttelevänsä aihetta jopa läheistensä kanssa. Meistä monelle on opetettu, ettei rahasta ole soveliasta puhua. Puhuminen on siksikin tärkeää, että raha on muuttunut digitalisaation myötä näkymättömäksi. Se mitä emme näe, meidän on vaikea käsittää, saati hallita.
