Toimitusjohtajamme Paula Erkkilä kirjoittaa kolumnia Keskipohjanmaahan. Neljän viikon välein hän tarkastelee maailmaa ”kamarin ikkunasta”, kuten hän on palstansa nimennyt. Kolumneissaan hän tutkailee elinkeinoelämän ilmiöitä, työelämän trendejä ja kuumiakin puheenaiheita.
Kolumni julkaistiin Keskipohjanmaassa lauantaina 13.1.2024.
Suomalainen antaa kehuja vasta arkun äärellä. Muuten on vaarana, että kehujen saaja ylpistyy liikaa. Kehumisen vaatimaton kulttuurimme kulminoituukin sanontaan ”kissa kiitoksella elää”. Työelämään johdettuna tämä voidaan tulkita niin, että esimiehen kiitos ilman palkankorotusta on täysin turhaa. Vaan ei ole.
Palautteen saaminen on yksi merkittävimmistä työhyvinvointiin vaikuttavista tekijöistä. Positiivisessa palautteessa kyse on ennen kaikkea nähdyksi tulemisesta. Me kaikki tarvitsemme sitä ja työssä positiivinen palaute lisää työmotivaatiota ja piristää mieltä. Laajemmin se luo kierteen, jossa arvostus ja tuottavuus ruokkivat toisiaan hyvällä tavalla.
Silti yleinen työyhteisöjen henkilöstökyselyissä ja kehityskeskusteluissa hiertävä asia on palautteen vähäisyys. Erityisesti positiivisen palautteen osalta meidät on ikään kuin sosiaalistettu siihen, että annettiin sitä tai ei, valitamme sen puutteesta. Negatiivisen palautteen antamista varten on tehty lukuisia ohjeistuksia ja malleja. Negatiivista palautetta on alettu kutsua kannustavassa hengessä myös rakentavaksi tai korjaavaksi palautteeksi. Sen sijaan positiivisen palautteen antamiseen ei löydy juuri mitään. Yleisohjeella mennään, eli sitä tulee antaa aina kun mahdollista ja mahdollisimman julkisesti.
Ja sekös meille vasta onkin vaikeaa ja vaivaannuttavaa: saada kehuja kaikkien kuullen. Koska enhän minä nyt mitään, yhdessähän tässä pakerrettiin. Ja äläs nyt, ei se nyt niin iso juttu ollut tai kuka vain olisi osannut sen.
Sivuutamme monesti toisten kauniit sanat ja kiitoksen mitätöimällä itsemme tai häkeltymällä hiljaisiksi. Joskus voimme reagoida kiitoksiin jopa puolustautumalla.
Taannoin annoin hotelliaamiaisella kokille palautetta erittäin hyvästä puurosta. Edellisaamun puuro oli ollut poikkeuksellisen maistuvaa, ja nyt toisena aamuna tekijän ollessa hollilla halusin jakaa eilisen kokemukseni hänen kanssaan. Kuinka kävi? Kokki häkeltyi aivan täysin, ja sai vain tokaistua, että tänäänkö ei ollut? Vastasin, että toivottavasti on, en tiedä vielä, koska en ole maistanut.
Tämä surkuhupaisa kommentti sai pohtimaan, että joko meidän suomalaisten kyky ottaa positiivista palautetta on umpisurkea tai sitten se ei kuulunut tämän kyseisen työyhteisön ja asiakaskunnan tapoihin. Positiivisen palautteen ottamista voi onneksi harjoitella. Aloittaa voi yksinkertaisella tavalla käyttämällä yhtä sanaa: Kiitos!
