Paula Erkkilän debattikirjoitus Kauppalehdessä: Satamilla on tärkeä rooli energiamurroksessa

Kirjoitus on julkaistu Kauppalehden debatti-palstalla maanantaina 20.6.2022

Tonnit ovat huono mittayksikkö vihreälle siirtymälle

Vauhti kiihtyy keskustelussa suomalaisten satamien tulevasta statuksesta Euroopan TEN-T-verkossa. Euroopan komissio julkaisi ehdotuksen uudeksi eurooppalaisia liikenneverkkoja (TEN-T) koskevaksi sääntelyksi viime vuoden lopussa. Ehdotuksessa koko TEN-T-verkostosta ollaan pudottamassa pois 15 satamaa. Näistä kolme on esitetty pudotettavan Suomesta – ei esimerkiksi yhtään Ruotsista tai muualta Itämeren ympäriltä. Suomen pudokkaista kaksi sijaitsee Pohjanmaalla.

Syy statuksen menetykseen löytyy tonneista: satamien kautta kulkevat volyymit ovat vähentyneet, eivätkä täytä edellytettyjä raja-arvoja. Sinänsä kyseessä on reilu peli: raja-arvot ovat samat kaikille.

Suomi on myös tunnettu reilun pelin pelaajana, eikä ole lähtenyt puliveivaamaan. Suomi on jäsenvaltiona ollut aika varovainen vaatimaan itselleen laajempaa karttaa, koska on pelätty siitä seuraavia investointivelvoitteita. Samaan aikaan muu Eurooppa on kuitenkin maksimoinut saatavansa. Viimeisimpänä oljenkortena liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka esitti (Yle 7.6.2022), että olisi järkevää pohtia joidenkin pienten satamien yhdistymistä, jotta EU hyväksyisi ne helpommin verkkoon. Toisin sanoen tonnirajat saataisiin tällä ylitettyä.

Tarkastelussa olevat tonnimäärät ovat menneisyyttä ja osin ansaittu pandemia-aikana. Koska pandemia on kohdellut eri satamia eri tavalla, olisi perusteltua, että mitään satamaa ei poistettaisi TEN-T-verkolta, ellei se itse sitä esittäisi. Tätä on Satamaliitto ajanut ja tätä tulisi myös Suomen vahvasti ajaa.

Saman kannan on ottanut Euroopan satamaorganisaatio ESPO. Se on esittänyt, että niillä satamilla, jotka ovat olleet TEN-T-verkostossa vuodesta 2013 lähtien, tulisi olla oikeus pysyä osana verkostoa. Edellytyksenä tälle on, että satamalla tulee olla kehittämissuunnitelma määrällisten tavoitteiden saavuttamiseksi tulevina vuosina tai niiden logistisen roolin tulee olla täydentynyt jollain toisella roolilla.

Länsirannikon satamissa paljon on muuttunut. Osana vihreää siirtymää satamiin kuljetettavien raaka-aineiden ja tuotteiden sisältö on ollut ja on jatkossakin voimakkaassa muutoksessa. Esimerkiksi kivihiilen ja raskaan polttoöljyn käytöstä luopuminen vaikuttaa suoraan satamien kuljetusvolyymeihin.

Pohjanmaan rannikon vientisatamat ovat enenevästi mahdollistamassa ratkaisuja ilmaston muutoksen pysäyttämiseksi. Satamat ovat osa Suomen merkittävimmän tuulivoimarakentamisen sisääntuloväylää. Satamien kautta kuljetetaan tuulivoimaloita, komponentteja varastoidaan satamissa ja voimaloiden esikokoonpanoa tehdään niissä.

Lisäksi akku- ja mineraaliteollisuuden kuljetustarpeet kasvavat merkittävästi lähitulevaisuudessa vihreän siirtymän ja akkuklusterin voimakkaan kasvun myötä. Merilogistiikka on merkittävässä osassa akku- ja mineraaliteollisuuden tuotteiden viennissä sisämarkkinoille ja kolmansiin maihin. Vientivolyymin kasvaessa on sekä Suomen että EU:n edun mukaista varmistaa mahdollisimman toimiva ja tehokas logistiikkainfrastruktuuri.

ESPO on painottanut, että rahti- ja matkustajamääriin perustuvat volyymit eivät saisi olla ainoa ehto TEN-T-verkkoon kuulumiselle. Moni perusolettamus on muuttunut matkan varrella ja onkin perusteltua kysyä, rakennetaanko nyt vanhentuneisiin olettamuksiin nojaavaa verkkoa?

Siitä, että kivihiilitonnit muuttuvat tuulivoimalan lavoiksi tai akkukennoiksi ei tulisi rangaista satamia.
Ilman satamien roolin tunnistamista Euroopan energiamurrosta ei voida uskottavasti toteuttaa. Nyt pitäisi tarkastella kriittisesti sitä, millä satamien merkitystä osana vihreää siirtymää, alueiden kehittymistä ja investointien houkuttelemista jatkossa mitataan.

Suomen geopoliittinen sijainti on muuttunut aivan olennaisesti siitä, kun TEN-T-päivitystä aloitettiin. Tästäkin näkökulmasta niin Euroopan kuin Suomen edun mukaista on tukea länteen suuntautuvien väylien ja infran kehittämistä. Siksi länsirannikon satamien merkitys korostuu entisestään

Påverka och nätverka

- BLI MEDLEM I HANDELSKAMMAREN