Toimitusjohtajamme Paula Erkkilä kirjoittaa kolumnia Keskipohjanmaahan. Muutaman viikon välein hän tarkastelee maailmaa ”kamarin ikkunasta”, kuten hän on palstansa nimennyt. Kolumneissaan hän tutkailee elinkeinoelämän ilmiöitä, työelämän trendejä ja kuumiakin puheenaiheita.
Kolumni julkaistiin painetussa Keskipohjanmaassa lauantaina 27.12.2025.
Yksi hyvän johtamisen periaatteista on oikeudenmukaisuus. Päätöksenteossa tämä edellyttää ennakoitavuutta ja ihmisten kohtelua kunnioittavasti. Työpaikalla pitää voida luottaa siihen, ettei toimita mielivallan, vaan yhteisten periaatteiden mukaan – kaikkien tulee ymmärtää, miksi asiat tehdään niin kuin tehdään.
Nokia ilmoitti vastikään ryhtyvänsä luokittelemaan työn¬tekijöitään hyviin ja huonoihin. Metelihän siitä syntyi. Työntekijät ja esihenkilöt kokivat sen vahvasti epäoikeidenmukaisena tapana toimia. Ja sitähän se on: esihenkilöt joutuvat karsinoimaan yrityksen noin 80 000 työntekijää ilman yhteisiä kriteereitä viiteen työssä suoriutumisluokkaan. Tällöin ei ole mahdollista, että esimerkiksi jossain yksikössä tai tiimissä kaikki työntekijät olisivat erinomaisia suoriutujia muihin verrattuna.
Tästä löytyy yhtäläisyyttä urheilukilpailujen välieriin, joista huonommistakin ryhmistä parhaat pääsevät jatkoon, vaikka eivät olekaan koko joukon parhaita urheilijoita. Toisaalta tämä tuo lempeyttä siihen, että selvästi huonommin suoriutuvassa yksikössä kaikki eivät automaattisesti putoa huonoimpaan kategoriaan.
Ongelmallisinta tässä kuitenkin on se, että menettely on omiaan lisäämään työntekijöiden välistä kilpailua. Siihen liittyy työyhteisön kannalta erittäin vahingollisia piirteitä, kuten tiedon panttaamista, osaoptimointia ja kyräilyä. Pidemmän päälle tällaiset tiimit eivät kykene menestymään. Nokialla on siis sylissään itserakennettu pommi, joka on vaarassa räjähtää sisältä päin.
Suomalaisessa työelämässä oikeudenmukaisuutta pidetään lähes itsestäänselvyytenä. Luotamme siihen, että meitä kohdellaan reilusti, että samat säännöt koskevat kaikkia ja että päätöksille on järkevät perusteet. Epäoikeudenmukaisuus ärsyttää, katkeroittaa, valvottaa öisin ja pahimmillaan sairastuttaa. Kun työssä koetaan epäoikeudenmukaisuutta, kapinoidaan harvoin ääneen. Sen sijaan aletaan tehdä vain se, mikä on pakko. Työtyytyväisyys laskee ensin, sen jälkeen alkavat vaikutukset näkyä myös viimeisen viivan alla.
Kun päätösten taustat avataan, perustelut kerrotaan ja ihmisille annetaan mahdollisuus tulla kuulluiksi, myös vaikeat ratkaisut voidaan hyväksyä. Erityisesti johtajilla on oikeudenmukaisuuden kokemuksessa keskeinen rooli. Kun esihenkilö puuttuu epäasialliseen kohteluun, jakaa työn reilusti ja antaa palautetta rakentavasti, syntyy psykologista turvallisuutta.
Kun johtaja on osoittanut pyrkivänsä oikeudenmukaisuuteen, työntekijät voivat luottaa siihen, että vaikeidenkin päätösten takana on hyvä tahto – tietoinen pyrkimys oikeudenmukaisuuteen riittää. Lopulta oikeudenmukaisuus on työpaikan tärkeimpiä voimavaroja – syy pysyä tai lähteä.
