Toimitusjohtajamme Paula Erkkilä kirjoittaa kolumnia Keskipohjanmaahan. Muutaman viikon välein hän tarkastelee maailmaa ”kamarin ikkunasta”, kuten hän on palstansa nimennyt. Kolumneissaan hän tutkailee elinkeinoelämän ilmiöitä, työelämän trendejä ja kuumiakin puheenaiheita.
Kolumni julkaistiin painetussa Keskipohjanmaassa lauantaina 14.3.2026.
Moni meistä muistaa ensimmäisen kesätyönsä. Se oli ehkä hyllyttämistä, lajittelua, pakkaamista tai kassalla työskentelyä. Tehtävät eivät olleet monimutkaisia, mutta ne opettivat jotain perustavanlaatuista: kuinka tullaan ajoissa, toimitaan osana työyhteisöä ja kannetaan vastuuta. Samalla oppi kuuntelemaan ohjeita, palvelemaan asiakkaita, ratkaisemaan pieniä ongelmia ja huomaamaan, että oma työ on osa suurempaa kokonaisuutta.
Työ opetti työn.
Enää nuorilla ei ole riittävästi sisäänpääsypaikkoja, joissa oppia työn tekemistä. Tekoäly, automaatio ja digitalisaatio ovat tehostaneet työtä. Tietosuoja on sulkenut arkistot ja järjestelmät, kassoilla on itsepalvelu ja varastoissa hääräävät robotit. Tehokkuuden kasvaessa olemme tilanteessa, jossa työtä ei oikein pääse enää opettelemaan missään.
Ennen nuori sai mahdollisuuden näyttää. Nyt hänen pitää todistaa osaamisensa jo ennen kuin mahdollisuus annetaan. Opettamiseen ei tunnu olevan aikaa, ja usein oletetaan, että joku muu on jo tehnyt sen työn. Samalla työelämän portille on ilmestynyt uusia vartijoita erilaisten passien ja sertifikaattien muodossa. Näin työelämä on hiljalleen rakentanut itselleen massiivisen karhunpalveluksen.
Työmarkkinoilla puhutaan osaajapulasta, ja samanaikaisesti ensimmäisen työpaikan saaminen on vaikeampaa kuin koskaan. On helpompaa palkata kokenut kuin opettaa alusta. Työkokemusta vaaditaan, mutta ensimmäistä mahdollisuutta ei anneta.
Ensimmäinen työpaikka on usein ratkaiseva: se rakentaa itseluottamusta, verkostoja ja suuntaa. Kynnys ensimmäiseen työhön on kuitenkin noussut kohtuuttoman korkeaksi. Edessä on suora hyppy, jossa moni jää lankulle tai putoaa. Nuoret tarvitsevat edelleen paikkoja, joissa kasvaa työntekijöiksi.
Yksi kesätyöpaikka ei muuta maailmaa. Mutta se voi muuttaa yhden nuoren suunnan. Kyse ei ole vain nuorten ongelmasta, vaan työelämän tulevaisuudesta. Yritykset voivat tarkastella tehtäviään uudelleen. Onko kaikkea pakko automatisoida. Voisiko osa tehtävistä olla oppimispaikkoja? Voisiko perehdytyksen tehdä yhdessä? Jos emme rakenna sisäänpääsyä työelämään, rakennamme umpikujan. Työelämä ei tarvitse täydellisiä nuoria, vaan se tarvitsee halua kasvattaa heitä.
Me voimme alueena päättää, että täällä nuori ei jää ilman ensimmäistä mahdollisuutta. Ja olemme hyvässä alussa: kauppakamarin kyselyyn vastanneista työnantajista 81 prosenttia näkee nuorten palkkaamisen osana yrityksen yhteiskuntavastuuta. Jo 68 prosenttia on jo tehnyt myönteisen päätöksen tulevan kesän kesätyöpaikoista ja joka kymmenes vielä harkitsee asiaa.
Ensimmäinen työpaikka ei ole hyväntekeväisyyttä. Se on strateginen valinta. Se on viesti siitä, että uskomme tulevaisuuteen. Jos näistä vielä harkitsevista mahdollisimman moni päätyy myönteiseen päätökseen, ensi kesänä monella nuorella on mahdollisuus ottaa ensimmäinen askel työelämään.
