Kirsi Hautala aloitti joulukuussa 2023 toimitusjohtajana Kokkolan Energiassa, jonka päätehtävänä on häiriötön energianjakelu alueen teollisuudelle ja kaupunkilaisille.
Ensi vuonna 120-vuotisjuhlaa viettävä Kokkolan Energia on kolmen yhtiön muodostama konserni: Kokkolan Voima Oy ja Kokkolan Energia Oy tuottavat sähköä, kaukolämpöä ja prosessihöyryä, joiden myynnistä vastaa Kokkolan Energia Oy ja siirron hoitaa lakisääteisesti Kokkolan Energiaverkot Oy. Hautala on kaikkien yhtiöiden toimitusjohtaja.
Kokkolan Energia kehittyy symbioosissa Kokkola Industrial Parkin (KIP) teollisuuden kanssa. KIP:in alueen tuotantoyritykset ovat energiayhtiön suurimpia asiakkaita.
Kaupunkiomisteisen Kokkolan Energian roolina on toimia teollisuusinvestointien ja puhtaan siirtymän mahdollistajana. Se edellyttää talouden vakaata kehitystä sisäisen tehostamisen ja hallitun uudistumisen kautta.
– KIP:in alueen megawattien kasvu luo meille kasvutarpeen ja -mahdollisuuden. Pitkä aikajänne ja infran kehittymisvauhti puolestaan asettavat maltillisen tahdin. Varaudumme tulevaan lisäämällä siirtokapasiteettia teollisuuden tarpeisiin. Ensisijaisesti vastaamme kuitenkin toimitus- ja huoltovarmuudesta sekä turvallisuudesta, Hautala sanoo.
Hautalalla on vankka johtamiskokemus ja kansainvälinen tausta. Hän on muun muassa toiminut kymmenen vuotta toimitusjohtajana sekä työskennellyt 14 vuotta Saksassa, Unkarissa ja Virossa.
Ihmisläheisenä arvojohtajana Hautala pyrkii tukemaan ihmisiä ja ennakoimaan heidän odotuksiaan. Kaiken ytimessä Hautalalla on kaksi arvoa: jokaisen elämän kunnioitus ja ilo.
– Kaikilla on oikeus iloon myös työssä, ja ilo rakentuu organisaatioon yhdessä tekemällä.
KIRSI HAUTALA
- Kokkolan Energia -konserniyhtiöiden eli Kokkolan Energia Oy:n, Kokkolan Energiaverkot Oy:n ja Kokkolan Voima Oy:n toimitusjohtaja 4.12.2023 alkaen
- Koulutukseltaan tekniikan tohtori (Essenin yliopisto, Saksa 1998) ja diplomi-insinööri (Oulun yliopisto 1993)
- Asuu Kokkolassa, ja perheeseen kuuluvat aviomies sekä kissat Carmen, Aida ja Isolde, joiden nimet viittaavat lempioopperoihin.
- Harrastuksiin kuuluvat ooppera, liikunta ja mökkeily, johon yhdistyvät puutarha- ja metsätyöt sekä kesäkanojen ja -lampaiden pito.
TEKSTI: RIIKKA AUTIO
KUVA: JULIA RAHIKKA