Kaikki minut tuntevat tietävät, että olemme mieheni kanssa melkoisia ruokahifistelijöitä. Rakastamme laadukkaita raaka-aineita ja hyvää ruokaa. Yhteinen harrastuksemme, johon suhtaudumme äärimmäisellä pieteetillä, on ruoanlaitto. Tykkäämme kokeilla jänniä raaka-aineita, joita kuitenkin harmillisen niukasti on näillä leveyksillä kaupoista saatavana. Hovikalastajamme onneksi pelastaa meidät tuon tuosta ja vältämme marinoidut vakuumilihapakkaukset.
Meiltä kotoa löytyy niin sous vide -sirkulaattoria, sifonia, hybridigrilliä kuin kaasupoltintakin. Instagram-tilimme ovat ärsyttävyyteen saakka pullollaan kuvia ruoka-annoksista. Niistä ei kuitenkaan käy ilmi, että sovimme vain hyvin harvoin samaan keittiöön. Koska siinä missä itse kuljen rätti kädessä siivoten samantien omat jälkeni, mieheni on huomattavan suurpiirteinen ja keittiö on kuin taistelutanner.
Minussa on myös pimeä puoli. Jos kotona olenkin äärimmäisen kriittinen kulinaristi, niin ravintola-asiakkaana olen toivoton lapanen. Muistan vain kerran elämässäni palauttaneeni annoksen. Se tapahtui kymmenen vuotta sitten Tampereella. Hankalaksi asiakkaaksi uskalsin heittäytyä vain, koska kuulin naapuripöydässäkin valiteltavan saman annoksen suolaisuutta. Silti oli kova paikka pyytää tarjoilijaa paikalle, palauttaa ruoka ja tilata toinen annos. Vieläkin on vähän huono omatunto asiasta.
Valitusten vähäisyydestä huolimatta monta kertaa olen ravintolassa joutunut pettymään. Jos kokki on ”täällä vain töissä”, asenne välittyy lautaselta. Hyväkin raaka-aine on helppo pilata, jos sitä ei valmista rakkaudella. Kauniin asettelun puolestaan saa lässähtämään yksi nahistunut yrtti. Kyllä – viimeistely paljastaa lopulta asenteen ja kiinnostuksen niin raaka-aineita kuin asiakkaita kohtaan.
Tämän tästä huomaan valehtelevani tarjoilijoille, että juu, kyllä maistui. Vaikka ei maistunut, mutta kun en kehtaa alkaa tehdä asiasta numeroa. Ja niin ravintolat ovat siinä uskossa, että laatu on hyvää ja minä maksavana asiakkaana totean jälleen kerran, että kotona olisin saanut paljon parempaa.
Kokkolassa on nyt ennätysmäärä ravintoloita ja kahviloita. Pelkästään keskustassa on yli puolen sataa paikkaa. Tämä kertonee myös siitä, että asiakasvirtaa riittää. Käsitykseni kokkolalaisista piheinä ei taidakaan pitää paikkaansa. Vain syömällä ulkona voimme itse vaikuttaa siihen, että valinnanvaraa löytyy.
Kuukauden päästä toista kertaa järjestettävä ravintolatempaus Eat Out toivottavasti houkuttelee kampanjahinnoillaan ihmisiä ulkoruokintaan. Itse en esimerkiksi ole vielä ennättänyt testata pizzeriaa Ykspihlajassa. Myös viime viikolla avatun kahvilan iltapäivätee kuulostaa jännittävältä. Ravintolaelämyksiä kannattaa lähteä hakemaan vähän kauempaakin. Pietarsaaresta ja matkalla sinne löytyy monia kivoja vaihtoehtoja.
