Näin otat tekoälyn mukaan päätöksentekoon

Oikein käytettynä AI on tehokas tiedolla johtamisen työkalu. Tunnista mahdollisuudet ja luo edellytykset tekoälyn hyödyntämiselle.

Jos voisit pyytää neuvoa ylivertaisen älykkäältä työkaverilta, etkö käyttäisi tilaisuutta hyväksesi? Nyt kun tekoäly on kehittynyt suoriutumaan entistä monimutkaisemmista tehtävistä, olisi typerää sivuuttaa sen hyödyt.

– Voi toki olla vaikea hahmottaa, mitkä ovat niitä käyttöskenaarioita, joissa AI pystyy auttamaan, sanoo teknologiajohtaja Mats Hägglund Fellowmindista.

Koneavusteisuus ja tietotekniikan hyödyntäminen ei sinänsä ole uusi asia, mutta vasta viime vuosina on siirrytty algoritmipohjalle rakennetuista täsmäratkaisuista generatiivisiin ja syväoppiviin malleihin. Hägglund muistuttaa, että kehityksen vauhti on ollut kovaa ja osa on vasta nyt herännyt huomaamaan, että omissa toimintatavoissa saattaa olla korjattavaa, jos aikoo päästä kunnolla tekoälykelkan kyytiin.

– Jotta tekoälyä voisi käyttää tehokkaasti, datan on oltava saatavilla ja sen on oltava laadukasta. Ne, jotka pari vuotta sitten investoivat data-alustaan, näkevät nyt hyödyt.

Yksi noista yrityksistä oli pietarsaarelainen teräsputkiin erikoistunut OSTP. Tietohallintojohtaja Anders Brännbacka kertoo, että strategisesti yrityksen päätöksenteko on ollut jo pitkään datavetoista, mutta viitisen vuotta sitten otettiin entistä määrätietoisempi ote prosessidatan suhteen.

– Olemme tehneet todella paljon kokeiluja ja hankkineet alustan, jolle kaikki eri toimintojen data kootaan. Sitten olemme kehitelleet tuon alustan ja tekoälyn rajapintoja, jolloin seuraava askel eli generatiivisen datan käyttö on mahdollista.

Menikö vaikeaksi?

Tekoälyn periaatetta voi avata ajattelemalla kolmeportaista jatkumoa. Ensimmäisellä askelmalla on data, joka on periaatteessa mitä tahansa kerättyä tietoa. Yrityksissä tuon tiedon tulisi olla digitaalisessa muodossa, jotta sen kerääminen on tulevien vaiheiden kannalta mielekästä.

Toinen askelma on informaatiota. Informaatio on dataa, jolla on merkitys, mutta tuo merkitys ei välttämättä aukea ilman kontekstia.

Kolmannella askelmalla on tieto, joka on informaatiota kontekstin kera. Kehittynyt tekoäly pystyy hyödyntämään dataa ja informaatiota siten, että se voi muodostaa tietoa päätelmän tai analyysin avulla. Se kuitenkin edellyttää, että data on oikeanlaisessa muodossa, jotta tekoälyohjelma pääsee siihen kiinni. Siten tekoäly voi auttaa esimerkiksi tuottamaan nopeasti analyysejä, joiden laatimiseen kuluisi ihmisvoimin aikaa jopa viikkoja.

– Kyse on tehokkuudesta monella tasolla. Yhtäältä voimme analysoida yhä paremmin asioita, jotka ovat ihmiselle liian kompleksisia hallita. Toisaalta ihmisen nyt tekemät tehtävät voidaan suorittaa entistä tehokkaammin, sanoo Anders Brännbacka.

Osa työtehtävistä muuttuu reilusti tai häviää kokonaan. Muutosta ei kannata pelätä, Brännbacka muistuttaa. Kuten muutkin teollisen vallankumouksen vaiheet, se mullistaa läpikotaisin käsityksemme työelämästä, mutta lopulta helpottaa arkeamme huomattavasti.

– Inhimillisiä ominaisuuksia, joita kone ei voi jäljitellä, arvostetaan tulevaisuudessa yhä enemmän. Samaan aikaan tekoäly tuo mielenrauhaa yrityksille, jotka tietävät, että tehdas pyörii ja kokonaisuus on hallinnassa.

Ei, se ei mene ohi itsestään

Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etla julkaisi lokakuussa 2023 tutkimuksen generatiivisen tekoälyn vaikutuksista Suomen työmarkkinoihin. Tutkijoiden loppupäätelmänä oli, että edessä on merkittävä murros, johon valmistaudutaan parhaiten kokeilemalla ja hyödyntämällä tekoälyä mahdollisimman etupainotteisesti. Suurin uhka syntyy, jos mahdollisuuksia ei käytetä hyväksi. Muutos ei tapahdu nappia painamalla, vaan se vaatii määrätietoista valmistelua ja asennoitumista uuteen.

– Tietojohteista ajattelua ei voida vain ulkoistaa jollekin asiantuntijalle, vaan on itse tunnistettava mahdollisuudet ja luotava edellytykset, Anders Brännbacka toteaa.

Matsin ja Andersin vinkit tekoälyn hyödyntämiseen
  1. Kokeile rohkeasti. Etsi kumppani, jonka kanssa voit aloittaa pilotoinnin ja etene vähitellen. Jos et ole varma tekoälyn hyödystä omalle yrityksellesi, aloita pienesti ja ota selvää, mitä voisit oppia.
  2. Huolehdi, että toiminnastasi jää digitaalinen jalanjälki, jolloin datan hyödyntämisen perusta on kunnossa.
  3. Tekoäly ei ole viisasten kivi eikä pysty ennustamaan tulevaisuutta. Älä siis laiskottele toimintasi tarkoituksen kirkastamisessa, vaan pohdi, mitä haluat saavuttaa ja miksi.
  4. Muista, että maailma muuttuu, halusit tai et. Älä jää odottamaan, että muut hyödyntävät tilaisuuden, vaan tartu toimeen heti.

Lisälukemista: Kauhanen Antti, Pajarinen Mika & Rouvinen Petri: Tekoäly työelämässä – Miten käy Suomen kilpailukyvyn?

 

TEKSTI: NADIA PAAVOLA
KUVAT: PEXELS, HAASTATELLUT